Kehopositiivisuuden puolesta puhuva aktivisti Melissa Mäntylä seuraa Instagramissa henkilöitä, joihin hän voi itse samaistua. ”Kun näen päivittäisessä mediakuvastossani sellaisia kehoja, jotka ovat samanlaisia kuin minun, niin saan siitä voimaa”, Melissa kertoo.
Kehonkuvia käsittelevässä juttusarjassa nostetaan esiin se, mitä ihmiset oikeasti vartaloistaan ajattelevat. Seuraavassa osassa aktiivisesti urheilua harrastava ihminen kertoo suhteesta kehoonsa.
Ensimmäinen osa:
Tuoreimmat
-
Fölin uudet linjat 27 ja 27A palvelevat opiskelijoita, mutta niiden jatko on vielä auki
-
Kansalaispalvelus vai Ruotsin malli? Asevelvollisuusjärjestelmän uudistus ei ole edennyt
-
Tekoälykappaleet nousevat viraalilistojen kärkipaikoille
-
Cosplay-harrastus houkuttelee kokeilemaan ja ylittämään itsensä
-
Tanssija-yrittäjien arjessa kokonaisia lepopäiviä on vähän, mutta intohimotyö ei kuormita liikaa
-
Fanituksen aikajana – Käsite vakiintui jo 1800-luvulla, myöhemmin internet muutti kaiken
-
Kauppatieteet vaihtuivat tulevaisuudentutkimukseen – “En tiedä oliko järkevää luopua lähes varmasta työllistymisestä"
-
Toimittaja vietti viikon ilman somea – ruutuaika pysyi lähes samana
-
Nuoret siirtyvät pikamuotisivuilta kirpputoreille
-
Yhä useampi aikuinen palaa koulun penkille – näin teki myös Oona Sanaksenaho