Kulttuuri
Rekkalasteittan pukuja ja tekniikkaa - oopperan ja baletin kiertue päättyi Turkuun
Turun Gatorade Centerissä soi oopperalaulajan äänenavaus. Suomen kansallisooppera ja -baletti ovat saapuneet Artukaistentielle 11 rekkalastillisen voimin. Tutkan kuvareportaasi kurkistaa tunnelmiin.


Oopperatalon kiertueella esitettiin katkelmia oopperan ja baletin klassikoteoksista, viidessä eri kaupungissa. Musiikista huolehti Kansallisoopperan oma orkesteri.

Maskeeraaja Anne Vääräniemi viimeistelee tanssija Vanessa Lain kampausta ennen kiertueen viimeistä esitystä. Lavalla nähtävien 175 esiintyjän lisäksi kiertue vaati 95 muuta teatterin ammattilaista, kuten maskeeraajia ja lavateknikoita.


Balettitanssija Violette Keller osallistui ohjatulle lämmittelytunnille kollegoidensa kanssa.

Oopperan väen liikuttelu kaupungista toiseen vaati useita busseja – Rovaniemelle matkatessa seurueen käytössä oli kokonainen yöjuna. Logistiikkaa vaadittiin myös rekvisiitalle, sillä mukana olivat lähes 20 oopperan tai baletin puvustot, esiintymistekniikkaa ja lavasteita.
Tuoreimmat
-
Soluasumisen suosio on laskussa
-
Tekoälyn kasvava käyttö taiteessa jakaa mielipiteitä
-
Pukusuunnittelijan piti tehdä kaupallista muotia, mutta teatteri vei mennessään
-
Ystävä vai vaikutelma siitä? Näin some rakentaa läheisyyden illuusion
-
Mika Parikan nuoruuden koulumatkojen viihteestä tulikin kokonainen ura
-
Potilaiden itsetuhoisuus on arkipäivää, mutta ammattitaito antaa keinoja selvitä siitä
-
Tutka tutkii: Voivatko kapselit pitää krapulan poissa?
-
Tutka tutkii: Miten lakimuutokset ovat vaikuttaneet sähköpotkulautailijoiden käyttäytymiseen?
-
Tutka tutkii: Onko hyvinvointia eettistä kaupallistaa?
-
Tutka tutkii: Onko suomalaisnuorten usko vahvistumassa?