Kulttuuri
"Tämä on sellainen oma kupla, jossa ei tuomita ketään", harrastaja kuvailee cosplay-tapahtumia
Tracon on yksi Suomen suurimpia japanilaiseen populaarikulttuuriin ja roolipelaamiseen keskittyviä tapahtumia, joka järjestetään vuosittain Tampereella.
Tampere-talolla 4.–6.9. pidetty Tracon-tapahtuma keräsi runsaan määrän cosplay-harrastajia yhteen. Tutka kysyi tapahtumaviikonlopun aikana muutamalta harrastajalta, mitä harrastus ja harrastetapahtumat merkitsevät heille.

Elli-Noora Solismaalle, 31, käsillä tekeminen on iso osa harrastusta. Häntä inspiroivat harrastuksen luovuus ja ongelmanratkaisu. ”Asun tekemisessä joutuu miettimään, miten toteuttaa asioita, jotka näyttävät melko mahdottomilta oikeassa elämässä”, Solismaa kertoo.
Solismaa käy vuoden aikana monissa Traconin kaltaisissa tapahtumissa. Tapahtumissa hän pääsee näkemään kavereitaan, esittelemään omaa kädenjälkeään ja tapaamaan muita harrastajia, jotka ovat kiinnostuneita samoista aiheista.

Johanna Nyberg, 36, on harrastanut cosplayta vuodesta 2007. Väliin on mahtunut pari eripituista taukoa, mutta hän päätyy aina takaisin harrastuksen pariin. Askarteleminen on Nybergin mielestä hauskaa ajanvietettä. ”Ihmiset ja puvun tekeminen pitävät mielen terävänä ja ihmisen järjissään”, Nyberg toteaa.
Nyberg pääsee tapahtumissa tutustumaan uusiin ihmisiin ja näkemään kavereita, joita ei muuten näkisi. Nybergin mielestä coneissa on aina kiva, rento ja hyvä fiilis. Tapahtumista voi löytyä myös inspiraatiota seuraavaa pukua varten.

Jasmin Anttila, 25, on harrastuksen myötä oppinut itsestään paljon uusia puolia. Asujen ompeleminen ja askarteleminen ovat opettaneet hänelle paljon maltillisuutta. ”Kaikessa ei voi olla heti hyvä, vaan oppiminen vie oikeasti aikaa”, Anttila toteaa. Hänelle tärkeää on myös itsensä toteuttaminen ja uskallus olla erilainen, koska cosplay-harrastus on vielä tuntematon monelle.
Tapahtumissa Anttila pääsee ylpeydellä esittelemään omia luomuksiaan ja taitojaan. Hän on ollut paljon tämänkaltaisissa tilaisuuksissa mukana tanssi- ja lauluesityksissä. Hänestä on ihana nähdä, miten inspiroituneita muut ovat olleet heidän tanssiesityksistään. Anttila kokee, että harrastetapahtumista löytää samanhenkisiä ihmisiä.

Karoliina Koposelle, 24, cosplay-harrastus merkitsee itseilmaisua. ”On ihanaa cosplayata lempihahmoja ja tuoda ne tavallaan eloon”, Koponen kertoo. Harrastuksen kautta hän on oppinut paljon erilaisia taitoja, kuten askartelu, meikkaus, sommittelu ja suunnittelu.
”Rakastan näitä tapahtumia yleisesti, kun täällä on niin paljon kaikille kaikkea”, Koponen toteaa. Hän korostaa tapahtumien yhteisöllisyyttä ja kuvailee sitä omaksi kuplaksi, jossa ei tuomita ketään. ”Kaikki on jotenkin kavereita ja kenelle tahansa voi mennä juttelemaan”, Koponen kertoo.

Roosa Repo, 17, pystyy harrastuksen avulla näyttämään itsensä, kuka on, mistä pitää ja millaisista asioista on kiinnostunut. ”Se tuo kivan olon, kun on kiinnostunut tosi paljon jostain asiasta tai hahmosta, niin cosplay-harrastuksen avulla sen voi kokea ihan uudella tavalla”, Repo kertoo.
Repon mielestä harrastetapahtumat ovat hyviä paikkoja verkostoitua ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tapahtumat tuovat hänelle paljon iloa. ”Jos on vähän vaikeaa, niin pystyn miettimään, että okei, tuolloin on seuraava coni ja silloin tulee olemaan superhauskaa. Samalla pääsen näkemään mahtavia kavereitani”.
Tutkassa aiemmin julkaistu cosplay-harrastusta käsittelevä juttusarja:
Juttusarjan ensimmäinen osa: Cosplay-harrastus houkuttelee kokeilemaan ja ylittämään itsensä
Juttusarjan toinen osa: Cosplay vahvisti harrastajan itsetuntoa ja antaa tilaa luovuudelle
Juttusarjan kolmas osa: ”Cosplay-kilpailut ovat käsityön ja teknisten töiden estradi”, sanoo tuottaja Aada Harju
Mitä cosplay ja roolipelaaminen tarkoittaa
- Cosplay eli suomeksi pukuilu on harrastus, jossa pukeudutaan fiktiivisiksi hahmoiksi. Ne ovat usein lempihahmoja muun muassa TV-sarjoista, elokuvista tai videopeleistä. Hahmo voi olla myös itse keksitty.
- Roolipelaamisessa osallistujat eläytyvät fiktiivisen hahmon rooliin ja luovat tarinaa yhdessä muiden pelaajien kanssa. Keskeistä ei ole maaliin pyrkiminen, vaan pelaamisen mielenkiintoisuus ja hauskuus. Pelata voi monin eri tavoin, mutta pelissä noudatetaan aina jonkinlaisia osallistujien tuntemia sääntöjä. Roolipelissä ei tavallisesti ole voittajaa eikä häviäjää.
- Con tulee englannin kielen sanasta convention ja se tarkoittaa kokoontumista. Conit ovat harrastetapahtumia, joihin samoista aiheista kiinnostuneet ihmiset osallistuvat.
Lähteet:
Mitä on cosplay?
Mitä roolipelaaminen on?
Suomen conitapahtumat
Tuoreimmat
-
"Tämä on sellainen oma kupla, jossa ei tuomita ketään", harrastaja kuvailee cosplay-tapahtumia
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan
-
Euroopan keskuspankki ja korot alle kahdessa minuutissa
-
Perintövero alle kahdessa minuutissa
-
Hybridivaikuttaminen alle kahdessa minuutissa
-
Kameran takana oma visuaalinen maailma
-
Millaista on tehdä työtä, josta ei saa kertoa muille?
-
Ihmisellä on luontainen halu laulaa, sanoo kuoronjohtaja Ville-Veikko Verha