Kallioinen merenranta. Veden päällä voi nähdä sumua. Saaria vastarannalla.
Ihmisten käyttäessä fossiilisia polttoaineita meret ottavat osan hiilidioksidista vastaan, mikä aiheuttaa happamoitumista. Kuva on Ruissalosta. Kuva: Aino Luukkonen

Ympäristö

Itämeren simpukat kärsivät happamoitumisesta

Aino Luukkonen

Korallien tavoin myös Itämeren simpukat ovat herkkiä ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Meriveden happamoituminen heikentää simpukoiden kalkkikuorten muodostumista, ja niiden on havaittu myös liukenevan happamoitumisen vaikutuksesta.

Itämeren happamoituminen on kiihtynyt. Näin kertoo Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen.

Happamoitumisen ja sen vaikutukset voi havaita luonnossa useilla eri tavoilla. Suoraan happamoitumisen voi havaita meriveteen liittyvissä mittauksissa kuten pH-arvojen tai hiilihappopitoisuuksien muutoksissa. Epäsuorasti happamoituminen voidaan havaita meren eliöyhteisöissä kalkkikuoristen eliöiden heikkenemisenä tai koralliriuttojen vaalenemisena ja tuhoutumisena.

Itämeri on happamoitumiselle erityisen herkkä meri. Happamoituminen johtuu ilmakehän hiilidioksidista. Merivesi sitoo hiilidioksidia, joka reagoi veden kanssa ja muodostaa hiilihappoa. Tämän seurauksena meriveden pH-arvo laskee.

Happamoitumisen vaikutukset näkyvät erityisesti kalkkikuorisissa eliöissä. Itämeressä merkittäviä simpukkalajeja ovat esimerkiksi liejusimpukka ja sinisimpukka. Simpukoiden väheneminen ei koskisi vain niitä itseään. Simpukat ovat ravintoa muun muassa merilinnuille ja kaloille. Jos simpukoita on vähemmän, ravintoa ja energiaa siirtyy ravintoverkossa vähemmän seuraaville tasoille.

Kuvassa Jari Hänninen istuu kaatuneen puun päällä meren lähettyvillä.

”Itämeri on muutenkin hyvin vähälajinen meri”, kertoo Hänninen. Kuva: Jari Hänninen

Itämeren erityispiirteet voimistavat happamoitumista

Itämeren suolapitoisuus on vain kuudesosa valtamerten suolapitoisuudesta, ja sen keskisyvyys on hieman yli 50 metriä, kun valtamerten keskisyvyys on noin 4,5 kilometriä. Itämeren happamoitumista kiihdyttää myös sen kylmä vesi. Itämeri on arktinen vesi, joka sitoo hiilidioksidia tehokkaammin kuin lämmin merivesi. Nämä ominaisuudet tekevät Itämerestä erityisen herkän hiilidioksidin aiheuttamalle happamoitumiselle.

”Itämeren suolapitoisuus on laskenut noin kymmenen prosenttia. Meriveden suolapitoisuus toimii tavallaan puskurina happamoitumiselle, joten prosessit ovat Itämeressä paljon nopeampia kuin valtamerissä”, Hänninen kertoo.

Myös rehevöityminen kiihdyttää happamoitumista. Rehevöitymisen seurauksena kasviplanktonin ja muiden kasvien määrä lisääntyy. Kun kasvimateriaali myöhemmin hajoaa, luovuttaa se entisestään hiilidioksidia.

Kaikki linkittyy ilmastonmuutokseen

Planetary Health Check 2026 -raportin mukaan merien happamoitumisen planetaarinen raja on ylitetty. Planetaariset rajat kuvaavat maapallon järjestelmien turvallista toimintatilaa. Happamoitumisen rajan ylittäminen kertoo siitä, että merien kemiallinen tasapaino on muuttunut ihmisen toiminnan seurauksena.

Happamoituminen ei kuitenkaan ole Itämeren ainoa samanaikainen muutos. Seilin mittausten mukaan Saaristomeren pintaveden lämpötila on noussut 1960-luvun lopulta lähtien yli kaksi astetta.

”Kaikki oikeastaan linkittyy ilmastonmuutokseen. Jos jotakin meidän pitäisi tehdä, meidän pitäisi kaikin mahdollisin keinoin pyrkiä hillitsemään ja pysäyttämään ilmaston lämpeneminen ja ilmastonmuutos”, Hänninen sanoo.