Metsäojitusten ongelmat virtaavat vesistöihin

Metsätieteiden apulaisprofessori Paavo Ojanen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että suurin osa Suomen soista ojitettiin 1950-luvun ja 1980-luvun välisenä aikana metsätalouden tarpeisiin. Tavoitteena oli lisätä puuston kasvua kuivattamalla soita metsätalouskäyttöön.

Ojitukset muuttivat samalla suoluontoa voimakkaasti. Monet kosteisiin olosuhteisiin sopeutuneet lajit menettivät elinympäristöjään, ja erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa luonnontilaisten soiden määrä on vähentynyt merkittävästi.

Suomen suometsistä 4,7 miljoonaa hehtaaria on ojitettu, mikä on hieman enemmän kuin koko Viron pinta-ala. Niistä 840 000 hehtaaria on jäänyt heikkotuottoisiksi tai puuntuotannon kannalta kannattamattomiksi.

Metsähallitus ennallisti viime vuonna noin 1 400 hehtaaria soita metsissään. Ennallistetut alueet poistetaan metsätalouskäytöstä, eikä niillä tehdä tulevaisuudessa hakkuita tai muita soiden vesitalouteen vaikuttavia toimenpiteitä. Soita ovat ennallistaneet myös yksityiset toimijat.

Ravinteet kulkeutuvat vesistöihin

Ojitusten vaikutukset näkyvät yhä vesistöissä. Nykyisin merkittävä ongelma on ravinteiden huuhtoutuminen. Ojasen mukaan hakkuut voivat lisätä kuormitusta entisestään. Kun ravinteita sitovaa puustoa poistetaan, ravinteita päätyy helpommin puroihin, järviin ja jokiin.

Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen asemanjohtaja Jari Hänninen korostaa, että vaikutukset ulottuvat lopulta myös Itämereen.

”Metsäojitusten vesistövaikutukset näkyvät Itämeressä kiihtyvänä rehevöitymisenä, muun muassa sinilevälauttoina ja hapettomina pohjina, meriveden happamoitumisena sekä rannikkovesien tummumisena”, Hänninen toteaa.

Turve on pitkäaikainen hiilivarasto

Soiden turve on merkittävä hiilivarasto, joka säilyy maaperässä kosteissa ja vähähappisissa olosuhteissa. Ojitus kuivattaa suota ja käynnistää turpeen hajoamisen, jolloin hiiltä vapautuu ilmakehään hiilidioksidina. Puuston kasvu sitoo samalla hiiltä, mutta toisin kuin puiden hiilensidonta, turve voi varastoida hiiltä jopa tuhansien vuosien ajan.

Ojasen mukaan ilmaston kannalta tärkeintä olisi säilyttää turve maaperässä. Tämä onnistuu ennallistamalla soita ja palauttamalla vedenpinta lähemmäs luonnontilaista tasoa. Erityisen tärkeitä ennallistamiskohteita ovat paksuturpeiset suot, joihin on varastoitunut runsaasti hiiltä.

Hakkuutavat ja ojitukset kuormittavat vesistöjä

Ojasen mukaan hakkuiden laajuus vaikuttaa suometsien vesistökuormitukseen. Mitä enemmän puustoa poistetaan, sitä enemmän ravinteita ja humusta voi huuhtoutua vesistöihin. Erityisesti avohakkuut lisäävät vesistöjen kuormitusta. Suometsissä vesiensuojelu on haastavaa, koska ojaverkosto ulottuu lähes kaikkialle metsään.

”Periaatteessa mitä enemmän puuta hakataan, sitä enemmän kuormitusta syntyy,” Ojanen toteaa.

Vuonna 2024 Suomen metsäkeskukselle tehtyjen metsänkäyttöilmoitusten perusteella noin 70 prosenttia suometsistä hakataan avohakkuilla.