Kulttuuri
Maksulliset palvelut jyräävät kirjaston e-äänikirjatarjonnassa
Kirjasto lisää tarjontaa tulevaisuudessa.
Sähköisten äänikirjojen kysyntä on lisääntynyt Turun seudun kirjastoissa. Tarjonta suomenkielisistä äänikirjoista on kuitenkin suppeampaa myyntipalveluihin verrattuna. Sähköisten äänikirjojen lainauspalvelu lanseerattiin Turussa syksyllä 2016.
”Nyt meillä on lainattavissa noin 130 suomenkielistä äänikirjaa”, kertoo Turun kaupunginkirjaston Maija Suoyrjö.
Luku on pieni verrattuna maksullisiin palveluihin. Esimerkiksi Adlibriksella on valikoimissaan yli 400 suomenkielistä e-kaunoäänikirjaa, Elisa Kirja -palvelussa yli 1 500, joista valtaosa on kaunokirjoja. Suomenkielisten e-äänikirjojen määrä on joissakin palveluissa huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi ruotsin- ja englanninkielisten.
Kaikki myyntilistoja hallitsevat äänikirjat eivät kuitenkaan kuulu kirjaston valikoimaan. Suoyrjön mukaan tämä johtuu kustantajista.
”Me valitsemme e-äänikirjat niistä teoksista, joita kustantajat tarjoavat kirjastoille lainattavaksi. Valitsemme kirjat yksi kerrallaan ja maksamme lisensseistä”, toteaa Suoyrjö.
E-kirjoihin tehdään vielä kuitenkin kolme kertaa enemmän varauksia kuin e-äänikirjoihin.
”Suhteessa siihen miten vähän e-äänikirjoja on, niiden kysyntä on lisääntynyt paljon”, toteaa Suoyrjö. Kirjasto pyrkii lisäämään tarjontaa tulevaisuudessa.
Maksupalveluilla mahdollisuus kuunnella ilman verkkoyhteyttä
Elektronisia äänikirjoja voi myös ostaa omaan käyttöönsä erilaisista palveluista. Näitä ovat muun muassa Storytel, Adlibris, Bookbeat ja Elisa Kirja. Hinnoittelu erottaa palvelut toisistaan. Storytelilla ja Bookbeatilla on käytössä kuukausimaksu, Adlibriksessa ja Elisa Kirja -palvelussa taas jokaisella teoksella on oma hintansa.
Kaikilla mainituilla palveluilla on mahdollisuus kuunnella e-äänikirjoja ilman verkkoyhteyttä. Kirjastolla tämä ei vielä ole mahdollista. Kuukausimaksut palveluilla ovat noin 17 euroa. Teoshintaisilla palveluilla kaunokirjojen hinnat vaihtelevat 2 ja 30 euron välillä. Uusia e-äänikirjoja tulee Elisa Kirja -palveluun päivittäin.
”E-äänikirjojemme kuluttajista suurin osa on 30-60 vuotiaita”, toteaa Elisa Kirjan liiketoimintajohtaja Essi Manner. Hänen mukaansa nuorten määrä palvelun käyttäjistä on vähäinen. Hän uskoo sen johtuvan siitä, että nuoret ostavat kirjoja muutenkin vähemmän itselleen.
Tuoreimmat
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen
-
Tekoälyn käyttöä kannattaa harkita opiskellessa
-
"Kun linja aukeaa, ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee" - Hätäkeskuspäivystäjän työ on vaativimmillaan kiireistä moniajoa