Livepalat
Peukkukyydillä Suomesta Intiaan
Matka halki maagisen idän - 3 kuukautta, 15 000 kilometriä ja 142 liftauskyytiä.
Riku Mesiniemi ja Salla Lohi liftasivat Suomesta Intiaan käyttäen 60- ja 70-lukujen hippien suosimaa reittiä. Reissusta on valmisteilla dokumenttielokuva, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Riku kertoo Artun haastattelussa, mitä reissusta jäi käteen. Avartuiko maailma?
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi