Taideakatemian Yö

Taideakatemian Yön takana: sponsoritiimi

admin

[metaslider id=20881]

Tämän vuoden Taideakatemian Yön sponsoritiimiä vetävät journalismin opiskelijat Leo Jaakkonen ja Joni Vainio. Lisäksi heillä on tiimissään kolmas journalisti apuna, Saara-Miira Kokkonen. Pienessä tiimissä on helppo toimia, vaikka taloustilanne on huono ja koulun osallisuus sponsorointiin ihmetyttää. 

“Tiukka taloustilanne näkyy yritysten karsiessa sponsoroinnista tai kuluista ylipäätään. Se tuottaa hankaluuksia, sillä meidänkin budjettimme on käytännössä olematon”, aloittaa Joni Vainio.

Joni
Joni Vainio

Nykyisestä taloustilanteesta huolimatta pojat ovat olleet toiveikkaita ja soittaneet paikallisiin yrityksiin ja käyneet esittämässä ideansa joissakin tapauksissa paikanpäällä asti. Eri sponsoreilla on tarkoitus hankkia näkyvyyttä yrityksille ja tapahtumalle, sekä saada niin rahallista että konkreettista avustusta. Jaakkonen kehuu Turun teattereiden osallistumista lippulahjoituksilla.

“Turun teatterit ovat lähteneet mukaan hienolla otteella aina kaupunginteatterista ylioppilasteatteriin. Ja mikseivät lähtisi, onhan tapahtuman näyttämöllä alan tulevaisuuden tähdet!”, Jaakkonen mainostaa.

Koulu ei tue

Vainio ja Jaakkonen kertovat saaneensa jonkin verran rahallista tukea tapahtumalle ja lisäksi yritykset ovat tarjonneet lahjakortteja ja muita palveluitaan. Tapahtumaan liittyvissä kilpailuissa tulee olemaan myös yrityslahjoituksia, kuten elokuvalippuja. Taideakatemian Yön kaksi buffettia tulevat myös koostumaan suurelta osin sponsoreiden lahjoittamista tuotteista.

Pojat1
Sponsoritiimissä pärjäävät Jaakkosen mukaan kaikki, jotka haluavat olla jotenkin tapahtumassa mukana ja omaavat positiivisen asenteen.

 

Eniten sponsoritiimiä mietityttää kuitenkin se, miksi koulu ei ole lähtenyt mukaan tapahtuman tukemiseen.

“Tapahtuma on tavallaan koulun näyteikkuna uusille ihmisille ja kenties uusille opiskelijoille. Samalla jo täällä opiskelevat näkevät, mitä toiset käytännössä tekevät. Toki ymmärrän, että koulumme on voittoa tavoitteleva organisaatio, mutta vähän tällainen ihmetyttää”, toteaa Vainio hieman pettyneenä.

Leo
Leo Jaakkonen

Opiskelijayhteistyö kunniaan

Lahjoituksia on vastaavien mukaan tullut ihan kivasti, mutta Jaakkonen kannustaa paikallisia yrityksiä lähtemään opiskelijayhteistöihin paremmin jatkossa mukaan. Hän kokee sen kantavan jatkossa hedelmää ja on itsekin lähtenyt mukaan juuri siksi.

“Halusin olla rakentamassa tapahtumaa, joka ainakin viime vuonna oli pysäyttävän huikea. Marraskuun ensimmäisenä torstaina voin toivottavasti olla ylpeä työstäni, kun kansa kokoontuu nauttimaan Taideakatemian antimista Linnankadulle.”