(16.5.2014)
Tilastokeskuksen mukaan avoimia työpaikkoja oli tammi-maaliskuussa tarjolla yksitoista prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Avoimia työpaikkoja oli nyt tarjolla noin 40 400, kun vuotta aiemmin määrä oli 45 300. Eniten työpaikkoja väheni pääkaupunkiseudulla.
Viime vuoteen verrattuna avoimet työpaikat vähenivät eniten julkisen hallinnon, koulutuksen, terveys- ja sosiaalipalvelujen sekä kaupan, kuljetuksen ja varastoinnin alalla ja majoitus- ja ravitsemusyrityksissä.
Asiasta kertoi STT.
Tuoreimmat
-
“En mä vaihtais päivääkään” – Ville Runolan ura päättyi TuTon treeneissä
-
Pakkaset suojaavat luontoa – Niiden väheneminen mahdollistaa uusien tuholaisten ja tautien leviämisen
-
Öissä töissä: Yrittäjä toivoisi taksialalle tiukempaa sääntelyä, mutta ratkaisukeskeistä asennetta
-
Pimeys taiteessa ei vaadi pimeyttä mielessä
-
"Minun on pakko olla vahva, kun mitään muuta ei ole tehtävissä”
-
Kuukautiskierron vaikutuksista urheiluun on vain vähän tutkimustietoa
-
Kuluttajalla on oikeus tunnistaa vaikuttajamarkkinointi
-
Tekoälyn käytön rajat: huijaamista vai helpottamista
-
Alkuinnostuksen jälkeen kuntosali testaa tahdonvoiman – aina ei tarvitse nauttia itse suorituksesta
-
Pikkulaskiainen toteutetaan yli 120 vapaaehtoisen voimin