Uutiset

Hyötypeleissä ei ole tarkoituksena kerätä tähtiä

admin

Gamified Solutions in Healthcare –projektin päätavoitteena on tarjota enemmän vaihtoehtoja vanhusten itsehoitoon ja helpottaa sosiaali ja terveysalan ammattilaisten työkuormaa hyötypelien avulla.

”Hankkeella pyritään saavuttamaan uusia ja vaihtoehtoja ratkaisuja sosiaali –ja teryvedenhuollon toimintaan teknologiaa hyödyntäen”, kertoo hallinnollinen projektipäällikkö Paula Pitkäkangas.

Kyse ei siis ole viihdekäyttöön suunnitelluista peleistä, vaan tarkoituksena on toimia yhtenä hyvinvointia edistävänä vaihtoehtona vanhuksille.

”Teknologian pitää muuttua käyttäjäystävällisemmäksi”

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton puheenjohtaja Vappu Taipale näkee teknologiaa hyväksikäyttävät hyvinvointiratkaisut hyvänä asiana.

”Tietenkään teknologiset ratkaisut eivät voi olla ainoa vaihtoehto vaan ihmisiä ja inhimillisiä kontakteja tarvitaan aina, mutta ilman muuta uudet tällaiset uudet ratkaisut ovat hyvä asia.”

Taipale muistuttaa, että vanhuksille suunniteltaessa on otettava huomioon erilaisia asioita kuin esimerkiksi nuorille suunniteltavissa asioissa.

”Esimerkiksi tämä hipaisutekniikka ei sovi vanhuksille ollenkaan. Vähän kun käsi tärisee jo, niin se ei ole mitenkään helppokäyttöinen. Puhekomennot ovat vanhuksille yleensä hyvä ratkaisu”, Taipale kertoo.

Vanhukset ovat tiiviisti mukana kehittämässä hyötypelejä Gamified Solutions in Healtcare –projektissa, kertoo Paula Pitkäkangas.

”Täytyy lähteä käyttäjälähtöisesti tarkastelemaan tätä, että tiedetään mitä vanhukset ylipäätänsä haluavat tehdä. Sen lisäksi meillä on esimerkiksi fysioterapeutti. Kun vanhuksille suunnitellaan, niin totta kai vanhukset ovat itse mukana tässä.”

Taipale ei näe, että teknologisissa ratkaisuissa vanhusten hyvinvointiin olisi suoranaisesti mitään huonoja puolia.

”On hyvä olla paljon vaihtoehtoja. Näiden pelien ja tämän teknologian pitää vain lyödä kunnolla läpi.”