Mistä löytyisi uusia miekkailijoita? "Olen vakuuttunut, että ihmiset rakastuisivat lajiin"

Miekkailun suosio ei ole kasvanut lajiliiton toivomalla tavalla. Turussa harrastajamäärässä ei ole tapahtunut juuri lainkaan muutosta, vaikka kaupungissa on jo 1970-luvun lopulta lähtien järjestetty Suomen merkittävin miekkailukilpailu.

[vimeo id=”143234065″ width=”600″ height=”337″/]

[toggle title=”Kommentti: Miekan piston pitää osua kohteeseensa tarpeeksi ajoissa” state=”closed”]

Esikuvien merkitys lapsen innostamisessa liikkumaan ja seuraamaan urheilua on korvaamattoman tärkeä. Jo lapsuudesta asti omia suosikkilajejani ovat olleet jääkiekko ja keihäänheitto. Suomella riittää esikuvia ja menestysperinteitä kyseisiin lajeihin. Muistan vieläkin, kuinka puiset aurauskepit lensivät Tero Pitkämäen innoittamana hiekkatiellämme useina kesinä. En myöskään ole unohtanut niitä monia riemukkaita hetkiä katulätkän parissa.

Urheilulajin kansallinen asema on hyvin kulttuurisidonnainen. Italiassa ja Suomessa miekkailu ja jääkiekko ovat täysin päinvastaisissa tilanteissa. Kuten Turun Miekkailijoiden puheenjohtaja Risto Kaski uutisvideollani sanoi, olisi katsomo ollut aamusta saakka aivan nuijalla lyöty täyteen, mikäli Kupittaa Tournamentin kaltainen miekkailukilpailu olisi järjestetty Italiassa.

Suomi on saavuttanut yli 300 mitalia kesäolympialaisista, mutta ei ainuttakaan mitalia miekkailusta. Lajin mahtimaihin lukeutuva Italia on saavuttanut miekkailusta 83 olympiamitalia. Onko siis ihmekään, jos menestysperinne vetää nuoria italialaisia miekkailuun suomalaisia enemmän? Suomalainen nuori miekkailija saa kaivaa olympiatason esikuvaa liki kuuden vuosikymmenen takaa, sillä maamme paras saavutus on Rolf Wiikin kahdeksas sija kalpakilpailussa Melbournen olympialaisista vuodelta 1956.

Kuten tiedetään, lapsi oppii vieraan kielen sitä paremmin, mitä nuorempana hän sen opiskelun aloittaa. Sama pätee liikuntakipinän syttymiseen ja lapselle mielenkiintoisen urheilulajin löytämiseen. Oma innostukseni liikuntaan ja keihäänheiton sekä jääkiekon intensiiviseen seuraamiseen pohjautuu kipinän syttymiseen jo lapsena.

Kokeilin miekkailua ensimmäistä kertaa vasta lukiossa äidinkielen kurssilla. Laji ei saanut meitä lukiolaisia innostumaan ja olinkin toisinaan ainoa miekkailutunnilla läsnä ollut opiskelija – tosin pelkästä velvollisuudentunnosta. Lukiolaisina olimme jo ohittaneet sen hedelmällisen iän, jolloin lapsi voi innostua lähes mistä tahansa.

Miekkailun mahdollisuus kasvaa kansallisesti merkittävämmäksi lajiksi nojaa lajin tuomiseen laajan lapsijoukon kokeiltavaksi. Isosta harrastajajoukosta voisi nousta potentiaalinen olympiamenestyjä, jota matkien lapset käyttäisivät aurauskeppejä keihäänheiton sijaan urheilumiekkailuun.

[/toggle]