
Turun poliisilaitoksella järjestettiin maaliskuussa jokakeväinen pyörien huutokauppa. Huutokaupassa myytiin 169 pyörää. Kokonaistuotto oli noin 16 000 euroa.
Ylikonstaapeli Jouko Kumpunen kertoo, että huutohinnat ovat jo pidemmän aikaa olleet kasvussa. Nousuun ovat vaikuttaneet monet seikat:
”Yleinen hyvinvointi on kasvanut. Pyörät ovat koko ajan kehittyneempiä ja hienompia. Osaltaan vaikuttaa sekin, että ihmisillä on niin hyvät kotivakuutukset. He eivät ole enää yhtä motivoituneita penäämään varastettuja ja hukattuja pyöriä, joten niitä jää varastoon.”
Löytötavaratoimisto on poliisin peruspalvelu, jonka henkilökulut lasketaan kiinteiksi kuluiksi. Joten kaikki tuotto, jota huutokaupoista tulee, tilitetään suoraan oikeusministeriöön.
Pyörän löytäjä saa halutessaan kolmasosan pyörän myyntihinnasta. Turun huutokaupan 16 000 eurosta tilitettiin lopulta oikeusministeriöön noin 11 000 – 12 000 euroa, arvioi Kumpunen.
[metaslider id=6927]
Pyörähuutokauppa vanha perinne
Turussa on kolme huutokauppaa vuodessa. Keväthuutokauppa on yleensä ollut tuottoisin.
Kumpunen kertoo käytäntöjen muuttuneen vuosien varrella hieman:
”Nykyään säilytämme ainoastaan pyörät, joiden arvo on vähintään 50 euroa. Ennen rajana oli 20 euroa. Tämä siksi, että muuten säilytystila ei riitä.”
Hyötypyöräilijä Jarmo Röksä on käynyt useita vuosia harrastusmielessä pyörähuutokaupoissa. Hän kertoo, että nykypäivänä huutokaupoissa käy aiempaa enemmän laatutietoisia ostajia.
”Pyöräilyharrastajat lähtevät tietoisesti ostamaan jotain tietynlaista pyörää. Nykyään mukana on myös entistä enemmän arvokkaita laatupyöriä joukossa. Toki löytyy myös sitä sekundaa yhä.”
Röksän mukaan joukossa on paljon ammattilaisia, jotka ostavat pyöriä jälleenmyyntiin.
”Jälleenmyyjät voivat ostaa enemmänkin pyöriä, sillä he tietävät saavansa 20–30 prosentin katteen ostoilleen. He ovat meille muille ostajille hieman riesa. Muodissa olevat pyörät, kuten Jopot, retropyörät ja maastopyörät maksavat paljon. Jos kuitenkin on valmis tinkimään muodikkuudesta ja eritoten jos osaa hieman korjailla pyöriä, niin voi tehdä hyvät kaupat.”
Vinkkinä Röksä sanoo, että halvimmat pyörät löytyvät pienemmistä kaupungeista. Mukaan kannattaa ottaa pumppu tyhjiä kumeja varten ja putkileikkurit lukon irrottamiseksi.
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Somekäytöstämme ohjaavat algoritmit, mutta voimmeko me ohjata niitä?
-
Kansainvälinen ruokafestivaali tuo huippukokkien antimet turkulaisten ruoanystävien lautasille
-
Filmikuvauksen suosio lisääntyi Instagramin filttereiden myötä
-
Hyvinvointikiertueella jaettiin vinkkejä opiskelijoille - "arvosi ei riipu arvosanoistasi"
-
Uudenlaiset ruoka-approt saivat opiskelijat liikkeelle
-
Sopimuspalokuntien vapaaehtoiset pelastajat koulutetaan kuten ammattilaiset
-
Tuki- ja liikuntaelinvaivat piinaavat myös opiskelijoita
-
Ohjaamo auttaa nuoria pienin askelin eteenpäin – "Tällä hetkellä on hyvät resurssit"
-
Syyt self help -kulttuurin kasvulle löytyvät yhteiskunnasta
-
Turun taidemuseo järjesti nuorille tapahtuman, joka sisälsi musiikkia ja taidetta