Uutiset
Radio Tutkan viides viikko viihdyttää teatterilla ja nopeilla elokuvilla
Lähetyskauden puoliväli on ylitetty ja vauhti vain kiihtyy
Viime viikon ohjelmapaikkavaihdosten jälkeen palataan taas tuttuun ja turvalliseen rytmiin.
Tiistaina Henkka kertoo nopeimmillaan pitkän elokuvan kahdessa päivässä kuvanneesta Roger Cormanista. Tiistaina mukana myös Jennin ja Julian Suhderuletti sekä Iltapesu, jossa koko kolmikko keskittyy opiskelijaelämään.
Keskiviikon starttaava Emilia saattaa vielä parannella ääntään, mutta Patrickin Vihonviimeinen viikkokatsaus hurmaa varmuudella jokaisen kuulijan. Kuudesta kahdeksaan ääneen pääsee jälleen Hanna ja Niko TellMe-ohjelmallaan.
Torstaina Crouchin pohkeiden Santeri ja Matias palaavat mukavuusalueelleen, kun maajoukkuetauon jäljiltä puheet siirtyvät jälleen jalkapallon Valioliigaan. Eniten kiinnostaa kaikki -ohjelmassa Kallella on vieraana Naruteatterissa 4.4 ensi-iltansa saavan Jumissa -hissikomedian ohjaaja/käsikirjoittaja Ia Nissinen ja näyttelijä Milka Rasimus.
Mahtava viikko jälleen siis luvassa, muista olla kuulolla!
Tuoreimmat
-
Opiskelijoiden taidenäyttely kutsuu pysähtymään arveluttavan maailman keskellä
-
Some on isossa roolissa Laukkasten perheyritysten markkinoinnissa
-
Turkulainen tuottaja Niki Hillberg opetteli soittamaan yksi sointu kerrallaan
-
Pelkästään kansan tyytymättömyys ei riitä Iranin hallinnon kaatumiseen
-
Avoin kuukautiskeskustelu on yksittäisten urheilijoiden varassa
-
Approt tuovat baarien arki-iltoihin vilskettä, mutta voivat käydä opiskelijoille kalliiksi
-
Lämpenevät talvet muuttavat lintujen talvehtimista – Tulevaisuudessa yhä useammat lajit voivat talvehtia Suomessa
-
Hanna Tikanderin vahvan brändin salaisuus –”En istunut alas miettimään millainen henkilöbrändini on”
-
Kun renttu ei riitä, vaan kumppaniksi halutaan väkivaltarikollinen
-
Tekoälyn käyttöä kannattaa harkita opiskellessa