(5.5.2014)
Itellan teettämän tutkimuksen mukaan unelmien media on laadukas, puolueeton, asiantunteva, kriittinen ja visuaalinen. Paikalliset uutiset koetaan myös tärkeiksi.
Sähköinen korvautuvuus, ilmaisuuden odotus, usko ammattimaiseen journalismiin ja kuluttajien ikä ovat keskeisiä trendejä ja tekijöitä, jotka vaikuttavat kysyntään ja median käyttöön 2010-luvulla.
– Digiajan sukupolvi pitää itsestään selvänä digipalvelujen halpuutta tai jopa ilmaisuutta. Ilmaisuuden edellytys on muodostunut itsetarkoitukseksi. Painettu lehti ei enää jäsennä nuorille arkea, se tarve täytetään muussa mediassa, kertoo Itellan tutkimusjohtaja Heikki Nikali.
Suurin yksittäinen hintaan ja sen kautta kysyntään vaikuttanut tekijä on selvästi arvonlisäveron nosto. Myös sosiaalinen media ja internet ovat tulleet yhä enemmän sanoma- ja aikakauslehtien tilalle.
Tuoreimmat
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava