Selkosanomat-lehden päätoimittaja Leealaura Leskelä sanoo, että hän näkisi selkokielisiä uutisia tulevaisuudessa myös televisiossa. Selkokielisiä eli suomen kielen yksinkertaistetulla muodolla toimitettuja uutisia julkaistaan tällä hetkellä Ylen Radio Suomessa, sanoma- ja aikakauslehtenä ja Internetissä.
”Meillä on pitkäaikaisena tavoitteena, että selkokieltä tarvitsevat ihmiset voisivat seurata selkouutisia tai selkokielistä ajankohtaisohjelmaa myös televisiosta. Selkokeskuksen neuvottelukunta on ehdottanut Yleisradiolle selkokielistä uutis- tai ajankohtaisohjelmaa televisioon. Televisiota käyttää suuri osa kansalaisista ja siksi olisi hyvä olla visuaalisesti taustoittavaa uutisointia”.
Leskelä mainitsee, että selkokieltä tarvitsevien yleinen vaikeus on, etteivät he ymmärrä samalla tavoin uutisissa esiintyvien asioiden taustoja.
”He eivät seuraa syvällisesti uutisvirtaa eivätkä välttämättä ymmärrä maantieteellisiä sijainteja tai tunnista paikkojen nimiä. Kerran testasimme Selkosanomien ymmärrettävyyttä maahanmuuttajilla. Eräs afganistanilainen testaaja mietti kauan, missä Bosnia sijaitsee. Kielitaidon ja sanojen ymmärtämisen heikkous aiheuttaa sen, että ihmiset eivät saa helposti kiinni asioista.”
Leskelän mielestä tärkein asia selkouutisten kehittämisessä on selkokielen sekä medioiden kehittäminen. Selkokielen tutkiminen voisi viedä eteenpäin kehittämistyötä.
”Selkokielen ohjeistuksen sulauttaminen uuteen tekniikkaan on suuren kehittämisen kohteena. Kehitysvammaliiton Papunet-verkkopalvelu tekee yhteistyössä Selkokeskuksen kanssa ”Selkoilmaisu arjen tukena” -hankkeen, jonka tarkoituksena on kehittää selkokielen ohjeistusta uutta tekniikkaa ajatellen. Monikanavaisuus Internet-sivuilla voisi olla kielellisistä vaikeuksista kärsivien pelastus. He voisivat ensin katsoa videon, kuunnella samalla ääntä ja lukea sen jälkeen tekstin, jolloin tieto menee pieninä palasina perille”.
[metaslider id=4090]
Selkouutisia suuremmalle kohderyhmälle
Karkkilalaisen Puhepaikan puheterapeutti Kirsi Kahelan mielestä ihmisten yleinen tieto selkouutisista on melko pieni. Selkokielistä uutisointia hyödynnetään myös puheterapiassa ihmisten kanssa, jotka eivät saa selvää pitkästä tekstistä.
”Ihmiset eivät välttämättä tiedä, että selkouutiset ovat olemassa, ennen kuin esimerkiksi puheterapeutti mainitsee asiasta”.
Kahela toteaa, että selkokielisten uutisten markkinoinnissa voisi auttaa se, että selkokielinen materiaali voisi tulla esille enemmän yleisessä mediassa.
”Selkouutiset eivät ole mielestäni pelkästään erityisryhmien juttu. Selkokielistä uutisointia voisi ottaa mukaan valtakunnalliseen mediaan. Ikääntyville ihmisille selkokielisistä uutisista voisi olla hyötyä, koska he eivät ehkä pysty seuraamaan nopeatempoista uutisointia, lukea pidempää tekstiä tai eivät näe lukea”.
Kahela sanoo, että hänen asiakaskunnassaan suuri osa on tyytyväisiä selkouutisten määrään, mutta osa asiakkaista haluaisi niitä enemmän.
”He haluaisivat olla enemmän mukana yhteiskunnassa, mutta selkouutisten tarjonta jää heille kapeaksi. Jotkut haluavat syventyä tiettyyn uutisointiin ja silloin tieto uhkaa loppua. Silti selkouutisoinnista on hyötyä mielestäni kaikille, jotka ovat kiinnostuneita uutisista”.
[note color=”#d3d3d3″]Mitkä Selkouutiset?
- Selkouutiset toimitetaan selkokielellä eli suomen kielen muoto on yksikertaistettu. Selkouutinen keskittyy vain olennaiseen ja uutisen rakenne tukee ymmärtämistä. Selkouutisten esitysnopeus on hitaampi kuin tavallisissa uutisissa.
- Selkouutisessa käytetään helpotettua kieltä, peruskielioppia ja perussanastoa. Lauseet ovat lyhyitä ja sanajärjestys on suora. Selkouutisen teksti pyrkii olemaan konkreettinen, looginen ja kertomuksenomainen.
- Selkouutisia toimittaa radiosta Yle Radio Suomi. Selkokielinen sanomalehti on Selkosanomat ja kehitysvammaisille suunnattu aikakauslehti on Leija. Internetistä selkokielisiä uutisia löytää Yle uutiset selkosuomeksi -sivuilta ja Selkosanomat-lehden sivuilta.
- Selkouutisten kohderyhmään kuuluvat esimerkiksi maahanmuuttajat, ikääntyneet, koululaiset ja kaikki he, jotka tarvitsevat selkeää tiedonvälitystä.
- Lähteet: ”Yle Uutiset selkosuomeksi” ja Wikipedian artikkeli ”Selkouutiset”.[/note]
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation