(9.5.2014)
Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi aloitti tänään yhdyskuntapalvelunsa.
Berlusconi, 77, suorittaa veropetoksista saamansa rangaistuksen työskentelemällä kymmenen kuukauden ajan neljä tuntia viikossa milanolaisessa vanhustenkeskuksessa. Berlusconin työnkuvaan kuuluu muun muassa dementiapotilaiden avustaminen ruokailussa.
Berlusconi kertoo perehtyneensä dementiapotilaiden hoitoon huolella ennen yhdyskuntapalvelunsa aloittamista.
Italian lain mukaan yli 70-vuotiaat voivat suorittaa vankeusrangaistuksensa yhdyskuntapalveluna.
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun