Turkulainen HansaLovers-ryhmä näkee itsensä nykypäivän narreina.
”Todellisuus on monesti tarua ihmeellisempää ja hullumpaa. Usein käsittelemme nyky-yhteiskunnan menoa niin ihmiset saavat vähän ajattelemisen aihetta”, HansaLoversin tuottaja Jouni Röyskö valaisee.
”Idea sketsiin voi syntyä ihan vaikka avaamalla sanomalehti” Röyskö lisää.
[vimeo id=”80602592″ width=”600″ height=”337″ /]
HansaLoversin tuottajien Jouni Röyskön ja Jussi Pajuniemen mukaan television suositut Putous ja Vedetään hatusta -sarjat ovat lisänneet ihmisten kiinnostusta sketsi- ja improvisaatioesityksiä kohtaan.
”Se on varmaankin tuonut tänne yleisöä ja herättänyt laajempaa kiinnostusta samanlaisia elementtejä sisältävää teatteria kohtaan. Toisaalta voi myös olla helpompaa jäädä television ääreen, se on vähän sekä että” Pajuniemi miettii.
”Putouksessakin on Suomen huippunäyttelijät, mutta siellä nähtävät improt on kuitenkin jo kertaalleen vedetty ennen esitystä. Sinänsä se ei ole ihan sitä improa mitä täällä keikoilla on. He ovat nauraneet härskeimmät jutut jo pois, mikä on toisaalta ihan hyvä asia”,Jouni Röyskö lisää.
Röyskön mukaan suositut televisiosarjat aikaansaavat ajoittain pientä buumia, mutta mitään räjähdysmäistä ilmiötä ei ole havaittavissa. Improvisaatioharrastus kuitenkin vetää porukkaa mukaan hyvään malliin.
”Tänä syksynä vedin Auralan kansalaisopistossa ja Turun ylioppilasteatterissa kurssit ja molemmat olivat täysiä. Halukkaita olisi ollut enemmänkin. Syksyt ovat yleensä täydempiä kuin kevään kurssit.” Röyskö kertoo.
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun