(8.5.2014)
Softenginen kilpailukappale Something Better kuullaan tänään Euroviisujen toisessa semifinaalissa kilpailupaikalla 8. Suomen kanssa finaalipaikkaa tavoittelevat muun muassa Norja, Irlanti ja Kreikka.
Something Better on monen maan, varsinkin Norjan, ennakkosuosikki.
– Something Better on moderni kappale, joka erottuu muista semifinaalin kappaleista. Se paranee joka kuuntelukerralla. Tuomaristo, jonka äänet vaikuttavat semifinaalissa, ovat kuunnelleet kaikki kappaleet jo monesti. Olen varma, että Suomi pääsee lauantain finaaliin, kommentoi euroviisutietäjä Thomas Lundin.
Toisessa semifinaalissa kisaa 15 maata, joista finaaliin jatkaa kymmenen. Finaalitaisto käydään lauantaina kello 22 alkaen.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita