(30.4.2014)
Talvivaara julkaisi aikaisin vappuaattona tilinpäätöstiedotteen 31.12.2013 päättyneeltä kaudelta. Liiketappiota kertyi huikeat 702 miljoonaa euroa.
Yhtiö ei voi toistaiseksi ennustaa kuluvan vuoden tuotantoa tai tuotanto- ja investointikustannuksia, koska varmaa rahoitusratkaisua ei ole. Malmin louhinta Talvivaarassa on viime vuosina keskeytynyt useaan otteeseen, viimeksi marraskuussa vaikean rahoitustilanteen vuoksi.
Vuonna 2012 Talvivaara teki tappiota 84 miljoonaa euroa.
Tuoreimmat
-
Tekoälyn käytön rajat: huijaamista vai helpottamista
-
Alkuinnostuksen jälkeen kuntosali testaa tahdonvoiman – aina ei tarvitse nauttia itse suorituksesta
-
Pikkulaskiainen toteutetaan yli 120 vapaaehtoisen voimin
-
Hiihto voi aiheuttaa traumoja peruskouluiässä
-
Sensuelli tanssi houkuttelee harrastajia lajin pariin
-
Turkulainen neulontakerho lahjoittaa villasukkia Ukrainaan
-
Käsipallo on Euroopassa suosittua, mutta Suomessa se on pieni laji
-
Ristikkoharrastus on hyväksi aivoille
-
Yksin uudessa kaupungissa – näin opiskelijat voivat löytää tukea ja uusia ystäviä
-
Naimisiinmenoikä nousee, mutta osa haluaa edelleen avioon nuorena