Tarttuisinko minäkin puikkoihin?

[label style=”default”]Kolumni[/label] Heitä on joka puolella. Nuoret ihmiset lankoineen ja puikkoineen ovat vallanneet linja-autot, koulujen käytävät ja työpaikkojen kahvitaukotilat. Ennen lähinnä vanhemman ikäluokan harrastukseksi mielletyt käsityöt ovat siirtyneet vähitellen myös yhdeksi nuoremman sukupolven trendiharrastukseksi.

Esimerkiksi kutominen ja neulominen ovat rentouttavaa vastapainoa nykyihmisen kiireiselle arjelle. Ne ovat kuulemma mielelle hyväksi ja luonnehtivatpa jotkut niitä myös ilmaiseksi terapiaksi. Hienoin kuulemani ilmaisu lienee ”mielen jooga” ja ehkäpä ne ovatkin juuri sitä.

Käsityöt kasvattavat jatkuvasti suosiotaan, mikä näkyy erilaisten käsityöhön keskittyvien blogien ja nettisivustojen määrän kasvussa. Blogilista.fi -sivulta löytyy tällä hetkellä yli tuhat blogia hakusanalla neulominen. Googlettamalla löytyy niin monia erilaisia villasukka- ja pipo-ohjeita kuin lukija vain jaksaa selata.

Myös kaupat kasvattavat lankavalikoimiaan jatkuvasti. Tänä syksynä järjestettiin ensimmäistä kertaa tapahtuma ”Neulojien yö”, jolloin tapahtumaan osallistuneet käsityökaupat pitivät ovensa auki läpi yön ja nettikaupoissa oli erilaisia tarjouksia. Voidaan siis sanoa, että käsityöharrastus on todellakin nosteessa.

Syksy ja lähestyvä talvi innostavat kutomaan lämmikkeeksi uusia villasukkia ja kaulahuiveja. Kaveripiirissäni lähes joka toinen neuloo jotain silloin tällöin. Yksi heistä on hurahtanut käsityöharrastukseensa niinkin pahasti, ettei television katselustakaan tahdo tulla mitään ilman neulepuikkojen rauhoittavaa kilinää. Hän käy jopa neuletapaamisissa, joissa mitäs muutakaan kuin neulotaan porukalla. Se kuulemma rentouttaa.

Uusia pipoja ja villasukkia syntyy siihen tahtiin, että kaveritkin hyötyvät tästä harrastuksesta. Neuloja lahjoittaa tekeleitään muille tehdäkseen tilaa jälleen uusille luomuksille. Se on taas näin joulun lähestyessä helppo arvata, mitä lahjakääröstä paljastuu. Voisin jopa sanoa itseäni onnekkaaksi kun ystäväni on niin innokas, että lahjoittaa minulle joka syksy vähintään yhden uuden myssyn.

Kunpa itsekin viitsisi opetella, olenhan kuitenkin villasukkien ja pipojen suurkuluttaja. Muistan edelleen katkerana ala-asteen käsityötunteja, jolloin neuloin molemmat lapaset vahingossa samalle kädelle ja kaulahuivin rei’istä olisi päässyt puhaltamaan läpi pieninkin syyspuhuri. Kutomani villasukat olisivat mahtuneet vaikka Hessu Hopolle.

Opettajalta ei montaa lohdun sanaa liiennyt.  Silloin päätin että hoitakoon joku muu kutomiset puolestani, minä keskityn niihin asioihin joissa itse olen hyvä.

 Tiedä sitten onko se, että ikää on tullut lisää vaikuttanut siihen, että tekisi itsekin mieli tarttua sukkapuikkoihin ja kokeilla onko se todella niin rauhoittavaa ja terapeuttista kuin väitetään. Sohva houkuttaa muutenkin pimenevinä syysiltoina, niin voisihan siinä löhöilyn ohella tehdä myös jotain hyödyllistä.

Olisihan se mukavaa vihdoin onnistua ja voittaa ala-asteen käsityötuntien synnyttämä trauma siitä, että minusta ei ole käsityöihmiseksi. Ehkä opettelen sen taidon sitten viimeistään ensi syksynä.