(25.4.2014)
Turkulaisnuorten turvallisuutta jalkautuu tänäkin vappuna valvomaan 30 nuoriso- ja vapaaehtoistyöntekijää. Partiot kiertävät kaduilla ja puistoissa ja etsivät nuoria, jotka eivät esimerkiksi päihtyneinä pysty huolehtimaan itsestään. Tarvittaessa nuoret viedään selviämisasemalle tai ensiapupoliklinikalle.
Valvonnan on tarkoitus kattaa koko kaupunki. Partiot aloittavat työnsä viimeistään iltaseitsemältä ja lopettavat aamukahden aikoihin.
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun