
Turun seudun vähävaraiset saavat ruoka-avustuksensa pääosin muualta kuin Varsinais-Suomesta.
[metaslider id=7145]
”Esimerkiksi Operaatio Ruokakassi ry:n tärkeimmät noutokohteet ovat Järvenpää, Helsingin seutu, Lahti ja Tampere”, järjestön puheenjohtaja Pertti Verho kertoo.
Vähävaraisille perheille, lapsille, opiskelijoille, eläkeläisille, syrjäytyneille ja yksinhuoltajille ei löydy vastaavissa määrin ruoka-apua Varsinais-Suomesta kuin aiemmin. Tilanne on pakottanut Operaatio Ruokakassi ry:n tähyilemään kauemmas.
”Valtaosa avusta tulee pääkaupunkiseudulta, mutta totta kai saamme apua myös Turun alueelta”, ruoan hankintavastaava René Honkanen sanoo.
Ruoka karannut muualle
Honkasen mukaan Varsinais-Suomessa ruoka-avustukset ovat vähentyneet, koska osa yrityksistä on karannut juuri pääkaupunkiseudulle.
”Joistain tehtaista ei enää saada avustuksia. Meidän täytyy hakea apu kauempaa”, Verho selventää.
Verho mainitsee isoista yrityksistä HK:n ruokatalon Turun tuotantoyksikön muutokset ja Keskon K-Kaupan ison tukun lähdön.
Operaatio Ruokakassi ry:n puheenjohtaja vahvistaa saman ilmiön:
”Monet elintarvike- ja logistiikkayritykset ovat yksinkertaisesti siirtyneet muualle”, Honkanen tiivistää.
Apu jakaantuu tasaisesti
Turun alueella myös useampi järjestö, kuten Pelastusarmeija ja Turun Katulähetys ry, vie osansa ruokapotista. Vaikka ne tekevät yhteistyötä, osa joutuu tähyilemään ruoka-avustuksia kauempaa.
”Myös lahjoituksissa on kilpailua”, Honkanen sanoo kiittäen kuitenkin samaan hengenvetoon järjestöjen välistä yhteistyötä.
Avustusjärjestöstä kerrotaan myös, että Varsinais-Suomen ruokapotti on laskenut yrityksien kiristäessä vyötään. Vallitseva taloustrendi pakottaa kauppiaat tinkimään tilauksissaan, ja se pienentää vähävaraisen ruokaympyrää.
Lue lisää aiheesta: ”Ruoka-avun tarvitsijoiden määrä kasvanut Turussa”
Tuoreimmat
-
Sopivia vanhemmiksi – Hilda ja Mira pelkäsivät pitkään, että pääsy hedelmöityshoitoihin evätään heiltä
-
FCAA-lopputurnauksessa syntyy enemmän kuin voittajia – opiskelijat rakentavat yhteisöä ja hyvinvointia
-
Kenen biisi?
-
Syksyllä järjestetään jälleen vaalit: tällä kertaa ne koskevat korkeakouluopiskelijoita
-
“Keho ei ole oma” – Synnytyspelkoihin liittyy usein ajatus hallinnan menettämisestä
-
Kiharassa kulkee tarina
-
Vapaaehtoistoiminnasta löytyy jokaiselle jotakin
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava