Yhteiskunta
Suomen vuokranantajat: “Yksiöiden hinnat Turussa jopa pysähtyneet”
Turun runsas uudisrakentaminen on saanut asunnonhakijoiden kriteerit tiukentumaan
Yksiöiden hintataso on tasaantunut ja jopa lähtenyt pieneen laskuun, kertoo Suomen vuokrahintoja tutkiva järjestö, Suomen vuokranantajat.
”Pari kolme vuotta vuokrat ovat olleet nousussa, mutta nyt hinnoissa on koettu tasaantuminen ja jopa noin prosentin lasku”, kertoo Suomen vuokranantajien yhteiskuntajohtaja Tuomas Viljamaa.
Viljamaan mukaan kysyntä ei varsinaisesti ole vähentynyt, mikä luonnollisesti aiheuttaisi hintojen laskun. ”Turku on perinteisesti ollut sinkkujen kaupunki, joten yksiöille on aina kysyntää”, Viljamaa ynnää. Hintojen tasaantumisen hän kertoo johtuvan runsaasta uudisrakentamisesta. ”Turkuun on asunnon etsijöille tullut niin paljon valinnanvaraa, että markkinat ovat alkaneet toimia oikein”

Opiskelija-asuntoihin erikoistunut Turun ylioppilaskyläsäätiö tarjoaa asuntoa noin 10 000 opiskelijalle. ”TYS:n vuokrat ovat noin asuntokohteesta ja -tyypistä riippuen vähintään 15-20% vapaiden markkinoiden vuokratasoa alhaisemmat. Tämä johtuu mm. siitä, että TYS ei ole nostanut vuokriaan parina viime vuonna”, kertoo asiakkuus -ja viestintäjohtaja Päivi Lipponen-Vaitomaa.
Turun raitiotiellä lisää elintilaa?
Entisenä Turun kaupunginvaltuutettuna, Viljamaa näkee Turun tulevaisuuden loistavana. Yksi avain Turun menestymiseen vaatii tiukan yhteyden Helsinkiin, Tukholmaan sekä Eurooppaan.
Viljamaan mielestä Turku kärsii Suomen kaupungeista eniten segregaatiosta, jossa kaupunginosat ovat erossa toisistaan, synnyttäen sosiaalisten ryhmien erottumista toisistaan.
”Kaupungin osia kuten Perno, Pansio ja Varissuo ei olla vieläkään saatu sidottua muuhun kaupunkiin. Tätä ongelmaa voisi ratkaista viemällä Turun raitiotiehanketta eteenpäin”, Viljamaa summaa.
Mainittaessa Turun ”asuntopulan” Viljamaa naurahtaa ja kertoo kuulleensa ongelmasta useasti, kun puhe on hyvällä sijainnilla olevasta siististä asunnosta. Tilanne on kuulema hyvin erilainen, kun astutaan keskustasta hieman syrjään.
Esimerkkinä toimivasta kaupunginosien yhdistämisestä Viljamaa käyttää Pääkaupunkiseudulle valmistuvaa raidejokeria, sekä Tampereelle rakenteilla olevaa ”Ratikkaa”.
Huonokuntoisemmat kohteet joutuvat laskemaan hintoja
Vuokraturvan vuokravälittäjänä toimiva Santeri Lintuaho uskoo Turkuun nousevien uudiskohteiden vaikuttavan vuokra-asuntojen markkinoihin. Lintuahon mielestä runsas uudiskohteiden rakentaminen vaikuttaa ihmisten mieltymyksiin vuokra-asunnoista. ”Asunnon kunnon vaatimus tulee nousemaan”, Lintuaho arvelee.
Asunnonhakijoiden toiveet on huomannut myös TYS, jonka tarjoamista asunnoista enää kymmenen prosenttia on soluasuntoja.
”Opiskelijoiden siirtyminen yleisen asumistuen piiriin on parantanut yksin asuvien opiskelijoiden maksukykyä. Tämä on näkynyt kuluvan vuoden aikana edullisimpien asuntojen; solujen ja yhteiskeittiöllisten yksiöiden, kysynnän vähenemisenä”, Lipponen-Vaitomaa summaa.
Lähteet:
https://vuokranantajat.fi/asuntosijoittaminen/tutkimukset/vuokramarkkinakatsaus-kevat-2019/
Tuoreimmat
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?
-
Siististi, mutta omana itsenä – näin pukeudut työhaastatteluun vuonna 2025
-
Atlantin merivirtauksen pysähtyminen on liian suuri riski maailmalle otettavaksi