Kulttuuria vanhusten arkeen -hanke Turussa sai alkunsa kulttuuripääkaupunkivuonna 2011. Tulokset olivat hyviä. Vanhuksista tuli virkeämpiä ja heidän toimintakykynsä parani. Myös unilääkkeiden käyttö väheni tai loppui kokonaan. Kuva: Milja Virtanen
Taidelähtöisten menetelmien käyttö terveyspalveluissa on yleistynyt. Projektien ongelmana on kuitenkin ollut niiden jatkumattomuus. Hallituksen kärkihankkeen tarkoitus on tehdä kulttuurimenetelmistä pysyvä osa sosiaali- ja terveyspalveluita.
[metaslider id=28419]
Tuoreimmat
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa