
[alert color=”light”] Millaisia tarinoita eri paikkoihin liittyy? Voiko karu historia vaikuttaa kertomuksiin selittämättömistä ilmiöistä? Uskotaanko tänä päivänä yhä aaveisiin? Juttusarjassa ”Kaikelle löytyy selitys?” vieraillaan paikoissa, joissa väitetään tapahtuneen selittämättömiä ilmiöitä. [/alert]
Toisessa osassa pohditaan Ominaisen saareen liittyviä tarinoita skeptikon kanssa. Ominaisen saari toimi hautasaarena vuoteen 1855 asti. Saarelle haudattiin Rymättylän ja Nauvon pitäjien alueelta kirkon maahan kelpaamattomien ruumiita, joita olivat esimerkiksi kuolemaantuomitut ja itsemurhan tehneet. Kirkko julisti saaren hautapaikaksi vasta 1960-luvulla. Saari sijaitsee Omenaistenaukolla Rymättylän ja Nauvon välissä Saaristomerellä.
Synkän historian omaavalla Ominaisella väitetään kuuluneen yöaikaan vihellyksiä ja kivien viskelyä. Huhu kertoo myös, että paikalla yöpyneiden veneiden köydet olisi yöaikaan katkottu.
Jopa toiseen Maailmansotaan liittyvä tarina yhdistyy tähän kirottujen saareen: Kun saksalaiset sotilaat poistuivat Turun kautta Suomesta, ottivat he suomalaisia morsiamia mukaansa. Näitä he eivät kuitenkaan voineet Saksaan asti viedä, jolloin naiset pantiin Ominaisten kohdalla hyppäämään laivasta. Osa naisista hukkui, mutta muutamat selvisivät Ominaisen saarelle kuolemaan. Tälle tarinalle ei kuitenkaan löydy minkäänlaista historiallista varmistusta.
Juttusarjan ”Kaikelle löytyy selitys?” ensimmäinen osa on Mustion linnan aavetarinoita ja kolmas osa on Kuuluisia vankeja ja mestauksia.
Tuoreimmat
-
What is Turku esittelee kaupungin kummallisuuksia – suositun sometilin ylläpitäjä antoi Tutkalle ensimmäisen haastattelunsa
-
Turku tarvitsee nopealla aikataululla uuden jalkapallohallin
-
Politiikassa olennaisinta ei ole ikä – Joona Paija, 22 oli kuntansa ääniharava
-
Rikospaikalla – Miksi true crime kiehtoo?
-
Opiskelijoiden oma "Super Bowl" pelataan jo 12. kertaa
-
Tekoäly musiikin tekijänä – tekijänoikeudet alle kahdessa minuutissa
-
Taloudellinen huoltosuhde alle kahdessa minuutissa
-
GDPR alle kahdessa minuutissa
-
Albin Granlundin arki täyttyy jalkapallosta ja maisterin opinnoista
-
Matalan kynnyksen urheiluharrastus lisää suosiotaan, ja sen näkee Turun katukuvassa