Toimittaja ja viestintäalan tehtävistä kannuksensa hankkinut Seppo Kemppainen on saanut tehtäväkseen kirjoittaa Olavin Krouvin historian kansien väliin. Mikä on olutpaikan pitkän iän salaisuus?
Ravintola on ilahduttanut turkulaisia jo 50 vuotta. Krouvi on toiminut esikuvana muille olutravintoloille ja houkutellut vuosien saatossa kirjavan asiakaskunnan.
Kemppainen aloittaa kirjoittamisprosessin kesän aikana. Teos on määrä julkistaa loppusyksystä.
Jos sinulla on kerrottavanasi oma hauska tarinasi paikasta, voit käydä kertomassa sen Krouvissa. Siellä ollaan totuttu tarinointiin – ja nyt kertomuksesi saattaa päätyä julkaistavaan teokseen.
Katso myös tämä juttu Krouvista Palstamillimetreillä ei kerätä setelipinoja.
Tuoreimmat
-
Onko 18 vuotta perusteltu äänestysikäraja?
-
Kannattaako baarin aukiolo aamuviiteen, kun muu kaupunki sulkee jo kaksi tuntia aiemmin?
-
Piikkarit naulaan ylimenokauden ajaksi
-
Yksinäisyys kavereiden keskellä
-
Agilityssä jokainen sekunti merkitsee, MM-kisat tuovat lajin huiput Turkuun
-
"Tämä on sellainen oma kupla, jossa ei tuomita ketään", harrastaja kuvailee cosplay-tapahtumia
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan
-
Euroopan keskuspankki ja korot alle kahdessa minuutissa