Sini Yaseminin "Mun kaa" -sinkku nousi tällä viikolla Spotifyn Suomen kuunnelluimpien listalla sijalle 42. Kuva: Anni Gullichsen.
Kolmannen sinkkunsa ”Mun kaa” julkaissut Sini Yaseminin haastattelu kuultiin Radio Tutkan Pelkkää hyvää -musiikkiohjelmassa tiistaina.
[metaslider id=30705]
Anni Gullichsenin haastattelussa 26-vuotias helsinkiläisartisti kertoo muun muassa minkälaista on tehdä musiikkia Suomessa vuonna 2017, miten uutuussinkku ”Mun kaa” syntyi ja minkälaisen vastaanoton uusi biisi on saanut.
Kuuntele podcast alta.
Tuoreimmat
-
Petoeläinkeskustelu herättää tunteita – minkälaisia mielikuvia media rakentaa sudesta?
-
Tunteita käsittelevä lastenkirja sai alkunsa aikuisten vaikeista tunteista
-
Listat ja rutiinit toimivan arjen tukena
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita