Mediassa on pyöritelty jo jonkin aikaa Jehovien todistajien oikeuskomiteoita, joissa syntiä tehneet Jehovan todistajat tunnustavat tekonsa seurakunnan vanhimmille. Jos syntiä tehnyt ei tunnusta tekojaan, hänen paratiisipaikkansa on vaarassa. Radio Tutkassa Atte Uusinokan vieraana perjantai-iltapäivässä oli vuosia sitten erotettu jehovan todistaja Mari (nimi muutettu), joka kertoi hänen kokemuksistaan jehovan todistajana. Millaista oli mennä tunnustamaan syntinsä kohua herättäneiden oikeuskomiteoiden eteen?
Haastattelun ensimmäinen osa:
Haastattelun toinen osa:
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun