Epätietoisuus ja pelko väärästä alavalinnasta vaivaa perukoulunsa päättävää.

Uutiset

Uudistunut yhteishaku luo paineita hakijoille

admin

[metaslider id=5881]

Koululainen hakee opiskelemaan uudistuneessa yhteishaussa keväällä 2014. Hän ei osaa päättää, hakisiko tieto- ja tietoliikennetekniikkan perustutkintoon vai puualalle. Jos hän valitsee hakuvaiheessa väärin, saattaa olla, että hänen on mahdotonta päästä enää opiskelemaan oikeaa alaa.

Uudistus opiskelijaksi ottamisen perusteissa ammatilliseen koulutukseen asettaa peruskoulunsa päättävät ja ilman opiskelupaikkaa olevat nuoret etusijalle hakuvaiheessa. Uudistus aiheuttaa paineita niille nuorille, jotka eivät ole varmoja siitä, mille alalle haluavat opiskelemaan.

Jos nuori ei olekaan tyytyväinen opiskelemaansa alaan, hänen tulisi lopettaa opintonsa ennen seuraavaa hakua, jotta pystyy pelastamaan itselleen 8 hakupistettä. Tällöin nuori jää pahimmassa tapauksessa tyhjän päälle puoleksi vuodeksi.

”Eniten pelkään sitä, kun minullakin on ohjauksessa paljon nuoria, jotka varmastikaan eivät tiedä vielä mitä tulevaisuudessa haluaisivat tehdä, että mitä sitten käy jos valitsee väärin?” miettii Turun kaupungin perusopetuksen uraohjaaja Sari Ahanen.

”On myös niitä, joilla ei ole täysin realistiset kuvat tulevaisuudessa, ja heidän kohdallaan olen kovin huolissani. Monet menevät esimerkiksi lukioon ”kyllä minä pärjään” -ajatuksella. Kun ensimmäinen koeviikko tulee, ajatukset muuttuu.”

”On kuitenkin hyvä asia, että peruskoulunsa päättävät ja kokonaan ilman opiskelupaikkaa olevat ovat etulyöntiasemassa.”

Koulujen tiedotuksessa parantamisen varaa

15-vuotias Lilja Iivanainen on yksi ensi kevään yhteishakuun osallisistuvista nuorista. Yhteishaun uudistuksesta ei ole hänen koulussaan vielä puhuttu.

”Opo ei ole oikeastaan ehtinyt edes kertoa näistä asioista vielä. Mutta ei se kivalta kuulosta, että on siinä opiskelupaikassa, ja sitten sieltä ei voisikaan vaihtaa, vaikka ala ei kiinnostaisi.”

Liljan äiti Mervi Salonen toivoisi, että uusista hakukäytännöistä olisi perehdytetty myös vanhempia.

”Nämä ovat niin isoja asioita, että näitä pitäisi työstää jo heti syksystä lähtien!”

”Kamalin vaihtoehto on, että taktikoinnin takia pitää erota jostain, päästääkseen johonkin itseään miellyttävämpään paikkaan.”

”Kuulostaa myös huonolta, että 16-vuotias nuori odottelee kotona uusia hakutuloksia. Ei ole helppoa saada edes puoleksi vuodeksi työpaikkaa, joka tarkoittaisi sitä, että  nuori olisi oikeasti puol ivuotta ihan kotona.”

”On se  aika hurjaa, että pahimmassa tapauksessa olet puoli vuotta tekemättä mitään, elämän rytmi menee sekaisin, niin aloita siinä sitten uudistetaan opiskelut. Ei tuon ikäiset nuoret mieti, että pitää mennä nukkumaan, jotta rytmi pysyisi”, Ahanen harmittelee.

Vapaita paikkoja kannattaa kysellä oppilaitoksilta

Opetushallituksen erityisasiantuntija Katariina Männikkö uskoo, että alanvaihto saattaa onnistua ilman puolen vuoden odottelua. Koulutuksen järjestäjät ovat kehittämässä toimintatapojaan, jotta joustava siirtyminen alalta toiselle olisi entistä helpompaa. 

”Toki tässä on se mahdollisuus, että voi siirtyä suoraan alalta toiselle, jos on vapaita paikkoja. On tietenkin jotain suosittuja aloja, jolla se siirtyminen ei ole helppoa.”

”Ketään ei tietenkään ohjata eroamaan, mutta tässä halutaan ilman tutkintoa olevat laittaa etusijalle, verraten niihin kenellä on jo opiskelupaikka.”

[note color=”#d3d3d3″]Yhteishaun pisteytys

  • Ei koulutuspaikkaa ammatilliseen tutkintoon johtavassa koulutuksessa tai lukiossa, 8 pistettä
  • Perusopetuksen oppimäärän suorittamisesta hakeutumisvuonna, 6 pistettä
  • Vähintään 1100 tunnin tai 20 opintoviikon laajuisen ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen, vammaisten valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen, maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavan koulutuksen, muuna kuin ammatillisena peruskoulutuksena järjestettävän kotitalousopetuksen tai kansanopiston lukuvuoden mittaisenlinjan suorittamisesta, 6 pistettä
  • Yleisestä koulumenestystä,1-16 pistettä
  • Painotettavista arvosanoista, 1-8 pistettä
  • Työkokemuksesta ja siihen rinnastettavasta työpajatoimintaan tai työmarkkinatuella tapahtuvaan harjoitteluun osallistumisesta, 1-3 pistettä
  • Ensimmäisestä hakutoiveesta, 2 pistettä
  • Sukupuolen perusteella, 2 pistettä (hakijoista on alle 30 prosenttia samaa sukupuolta kuin hakija)
  • Mahdollisesta pääsy- tai soveltuvuuskokeesta, 1-10 pistettä
  • Urheilijan ammatilliseen peruskoulutukseen, 1-3 pistettä

[/note]