Asiantuntijat kertovat, että kuluttajat ostavat yhtä hajusteettomampia tuotteita.

Uutiset

Asiantuntija: Tuoksut uhkaavat hygieniaa

Madeleine Hahl

Juttusarja käsittelee monikemikaaliyliherkkyyttä, joka rajoittaa merkittävästi siitä kärsivien potilaiden elämää. Osa 3/4.

[metaslider id=20020]

Kulutustuotteiden valmistajat puskevat tuoksuvia tuotteita markkinoille. Samalla hajusteettomien tuotteiden kysyntä nousee. Tuoksuvilla tuotteilla saattaa olla yllättäviä rinnakkaisvaikutuksia. 

Vaikka hajustettuja tuotteita tulee yhä enemmän markkinoille, hajusteettomien tuotteiden kysyntä nousee samalla.

”Mitään lukuja minulla ei ole antaa, mutta hajustettujen terveyssiteiden, nenäliinojen ja vessapaperien tyyppiset tuotteet ovat viime vuosina lisääntyneet”, sanoo Allergia- ja astmaliiton neuvoja Marjo Tähtinen.

”Uusia hajusteettomiakin tuotteita tulee koko ajan markkinoille. Nykyään tiedostetaan yhä enemmän hajusteiden aiheuttamia ongelmia. Myös tietoisuus tuoksuyliherkkyydestä on kasvanut ja senkin takia ihmiset siirtyvät hajusteettomiin tuotteisiin”, hän jatkaa.

Yliopiston apteekin farmaseutti ja ihonhoidon koordinaattori Sirpa Tuulia Leinonen-Littu sanoo, että nykyään monessa apteekkimyynnissä olevassa kosmetiikkatuotteessa on saatavilla sekä hajustettu että hajusteeton vaihtoehto.

”En usko, että hajustetut tuotteet olisivat varsinaisesti vähentyneet, vaan nykyään on enemmän vaihtoehtoja. Hajusteettomille tuotteille on entistä enemmän kysyntää, mutta mitään räjähdysmäistä kasvua ei tosin ole tapahtunut”, Leinonen-Littu sanoo.

Tuotteissa käytettävät kemikaalit ovat yhä turvallisempia

”Kosmetiikassa kemikaaleja on laissa kielletty ja rajoitettu todella paljon. Lisäksi tuotteiden pakkauksissa on seloste kemikaaleista. Hajusteita voi siis välttää lukemalla pakkauksen merkinnät. Siinä mielessä sanoisin, että hajusteita sisältävät tuotteet ovat turvallisempia kuin ennen”, sanoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kemikaalituotevalvonnan ryhmäpäällikkö Marilla Lahtinen.

”Toisaalta tuoksuvia tuotteita on paljon, sillä markkinoilla ei ole mitään rajoitteita siitä, kuinka paljon tuotteita saa tulla markkinoille.”

Lahtinen lisää, että tuotteille herkistymisen kannalta hajuste ei välttämättä ole ainoa ongelma, vaan tuotteissa saattaa olla myös muita herkistäviä aineita. Pakkausmerkintöjen lukeminen on hänen mukaansa siksi tärkeää.

Farmaseutti Sirpa Tuulia Leinonen-Littu kertoo, että apteekkituotteissa hajusteiden lisäksi myös tuotteiden säilöntäaineisiin on tullut muutoksia.

”Asiakkaat toivovat, että tuotteissa ei olisi esimerkiksi parabeeneja (monelle allergiaa aiheuttavia säilöntäaineita). Hyvin monessa tuotteessa ne on vaihdettu muihin, tuntemattomampiin aineisiin. Tosin niillekin voi herkistyä, eikä vaihtaminen välttämättä auta.”

Säilöntäaineita voi Leinonen-Litun mukaan kuitenkin välttää uusilla pakkausmenetelmillä.

”Joidenkin tuotteiden pakkaussysteemiä on vaihdettu niin ilmatiiviiksi, ettei säilöntäaineita tarvita. Sellaiset tuotteet ovat lisääntyneet.”

”Tuoksut sumentavat maalaisjärjen”

Vaikka hajusteettomia tuotteita on yhä enemmän markkinoilla, Allergia- ja astmaliiton viestintäpalvelujen johtaja Niki Alanko ihmettelee hajusteita sisältävien tuotteiden lisääntymistä.

”Hajusteet änkeävät kulutustavaroihin, joissa niillä ei ole mitään merkitystä. Samaan aikaan tuoksuyliherkkyys lisääntyy.”

”Pari vuotta sitten markkinoille tuli hajustettuja terveyssiteitä. Silloin ihotautilääkärit huomasivat, että siteitä unohdettiin vaihtaa riittävän usein. Tuoksujen rinnakkaisvaikutus on siis se, että yleinen hygienia kärsii ja ne estävät teinityttöjä toimimasta oman maalaisjärjen mukaisesti”, Niki Alanko linjaa.

Juttusarjan seuraavassa osassa käsitellään yhteiskunnan suhtautumista monikemikaaliyliherkkyyteen.

Osa 1: Hajustehelvettiin joutunut

Osa 2: Monikemikaaliyliherkkyydelle sairausluokitus?