[metaslider id=2339]
Retkeily Kurjenrahkan kansallispuistossa kasvattaa suosiotaan. Metsään mennään mielellään – se näkyy myös varustemyynnissä.
Kurjenrahkan kansallispuisto julkaisi syyskuussa välitilinpäätöksen, joka keräsi kävijämääriä elokuun loppuun saakka. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan oli peräti 35 prosenttia.
“Tällainen kasvu on kyllä poikkeuksellista”, Lounais-Suomen puistonjohtaja Hanna Ylitalo hämmästelee.
Vuositasolla Kurjenrahkan kävijämäärät pyörivät 20000–30000 välillä. Ylitalon mukaan tänä vuonna 40000 rajapyykki voi hyvinkin rikkoutua.
“Lähiretkeily on ilmeisesti lisääntynyt. Ja onhan yleinen trendi valtakunnallisestikin se, että kävijämäärät ovat nousseet”, Ylitalo huomauttaa.
Autolla patikoimaan
Mielenkiintoista on, että samaan aikaan Lapissa kävijämäärät ovat olleet hienoisessa laskussa. Kasvua on Etelä-Suomen kansallispuistoissa, muttei missään niin paljon kuin Turusta 40 kilometrin päässä sijaitsevassa Kurjenrahkassa, jonne pääsee kätevästi autolla.
“Tänne ajaa Turusta 20 minuutissa”, Kurjenrahkan retkeilyreitistöllä työskentelevä luonto-opas Eeva Uotila sanoo.
Hän tietää kansallispuiston satsanneen näkyvyyteen, mutta pelkkä mainostus ei silti selitä kasvanutta suosiota.
Ihmiset ovat huomanneet, että metsässä on hyvä olla. Viikonloppuisin kaikki parkkipaikat ovat niin täynnä, että hyvä kun saa oman auton parkkiin”, Uotila nauraa.
“Tänne tulee nykyään nuoria, perheitä ja vanhempiakin ihmisiä – se on hienoa!”
Varustekauppa käy
Lisääntynyt luonnossa liikkuminen heijastuu varustekauppaan. Turkulaisessa Partiovarusteessa työskentelevän Ville Jäppisen mukaan menekki on kiihtynyt muutaman viime vuoden aikana.
“Ihan selkeä nouseva trendi on havaittavissa”, Jäppinen nyökkää.
“Uskoisin, että ihmiset haluavat nykyään vähän maanläheisempää vapaa-ajanviettoa. Enää ei välttämättä lähdetä ulkomaanmatkalle, vaan pysytään kotimaassa ja lähdetään vaikka lyhyille päivä- tai viikonloppureissuille.”
Samankaltaista selitystä tarjoaa myös kilpailevan Partioaitan myymäläpäällikkö Harri Valtamo.
“Aikaa halutaan viettää enemmän ulkona kuin ennen. Lenkille tai retkeilemään lähdetään mielummin kuin istutaan kotisohvalla.”
“Ihmiset haluavat selkeästi liikkua luonnossa, ja siihen tarvitaan myös varusteita.”
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla