Kaukoliikenteen matkustajamäärä pienentyi viime vuonna suosituillakin reiteillä. Onnibus.com ja Pohjolan Liikenne ovat joutuneet lakkauttamaan kannattamattomia vuoroja. Lippujen hintoihin ei kuitenkaan ole tulossa muutoksia.
[metaslider id=30588]
Bussiyhtiö Onnibus.com on vähentänyt viime kuukausina vuoroja Turun ja Helsingin sekä Porin ja Helsingin välisillä reiteillä. Lisäksi Onnibus.com lopettaa liikennöinnin Turun ja Helsinki-Vantaan lentoaseman välillä helmikuun lopussa. Syynä liikennöinnin lopettamiseen on alhainen matkustajamäärä.
”Lentokenttälinjalla on ollut vuoroja, joissa on ollut hyvin matkustajia. Ongelmaa on kuitenkin se, että esimerkiksi aamuisin Helsinki-Vantaalta lähtee useita lentoja, mutta sinne saapuvia lentoja on huomattavasti vähemmän. Niinpä automme ovat usein ajaneet lähes tyhjänä takaisin Turkuun”, Onnibussin toimitusjohtaja Lauri Helke perustelee.
”Meidän bisnesmallimme perustuu ennalta varattuihin lippuihin sekä korkeaan täyttöasteeseen. Ihmiset kuitenkin herkästi jättävät varaamatta lippunsa Helsinki-Vantaalta poispäin, koska lentojen saapumistäsmällisyys on heikko”, Helke jatkaa.
Muista bussiyhtiöistä ainakin Pohjolan Liikenne on karsinut vuorojaan kannattamattomilla linjoilla. Pohjolan Liikenteen toimitusjohtajan Heikki Alangon mukaan yhtiön markkinaehtoisesta liikenteestä noin kymmenen prosenttia on lähikuukausina leikattu pois.
Hintauudistus vain osasyyllinen vuorojen karsintaan
Helmikuussa 2016 VR laski kaukoliikenteen lippujen hintoja keskimäärin neljänneksellä. Hintojen laskeminen on VR:n viestinnän mukaan lisännyt matkustajamääriä etenkin suurten kaupunkien välisillä reiteillä. Esimerkiksi vuonna 2016 Helsingin ja Turun välisessä junaliikenteessä matkustajamäärä kasvoi noin 12 prosenttia.
Pohjolan Liikenteen Heikki Alanko ei usko VR:n hintauudistuksen olevan ainoa syy matkustajamäärien putoamiseen.
”Tietenkin VR:n hinnat ovat osaltaan vaikuttaneet tilanteeseen, mutta kokonaiskattavuuden heikentymiseen on vaikuttanut moni muukin asia. Esimerkiksi suosituille reiteille on tullut myös uutta tarjontaa, eli näiden reittien liikevaihto on jakautunut useampien liikenteenharjoittajien kesken”, hän tiivistää.
Onnibus.comin Lauri Helke on Alangon kanssa samaa mieltä.
”Me laajensimme viime vuonna toimintaamme alueilla joiden kannattavuudesta emme olleet varmoja. Nyt tehtävillä supistuksilla me puramme kannattamattomiksi osoittautuneita ratkaisuja.”
Lippujen hintoihin ei kosketa
Helke ja Alanko eivät kumpikaan usko matkustajamäärien vähenemisen vaikuttavan bussilippujen hintoihin.
”Lippujen hinnat määräytyvät markkinoilla, eikä kukaan pysty varmasti ennustamaan sitä. mitä siellä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämän hetken keskihinnat eivät kuitenkaan näytä mahdollistavan näin laajan kaukoliikenneverkoston ylläpitämistä, joten jos lippujen keskihinnat pysyvät tällaisina, se mahdollisesti tarkoittaa tarjonnan kapenemista bussiliikenteen verkossa”, Alanko perustelee.
”Me emme ainakaan ole hintoja nostamassa. Nyt olemme tekemässä muita toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi niin, että pystymme näillä hinnoilla operoimaan”, Helke kiteyttää.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation