TPS:n on ollut niskan päällä pelikentällä. FC Inter on ottamassa budjetissa niskalenkkiä.

Uutiset

FC Interillä varaa mällätä siirtomarkkinoilla TPS:ää enemmän

admin

Turkulaiset Veikkausliiga-seurat lähtevät ensi kauteen hyvin erilaisista lähtökohdista. FC Inter saa käsiinsä huomattavasti suuremman pelaajabudjetin kuin paikalliskilpailija Turun Palloseura.

[metaslider id=2902]

Kaudella 2013 molempien turkulaisseurojen budjetti olivat samaa luokkaa. Interillä oli varaa käyttää pelaajiin 620 000 euroa, eikä TPS jäänyt varustelussa kuin 20 000 euroa jälkeen. Budjetit olivat kilpailukykyisiä myös koko Veikkausliigan mittapuulla, sillä ainoastaan HJK, jonka budjetti oli yli kaksinkertainen turkulaisseuroihin verrattuna, laittoi selvästi enemmän rahaa pelaajiinsa.

Ensi kauden osalta TPS tulee kiristämään vyötä ja pudottamaan budjettiaan ”merkittävästi”.

”Teemme tappiota tällä kaudella, se on selvää, mutta painamme parhaillamme töitä isosti sen eteen, että tilanne saadaan hallintaan”, TPS:n toimitusjohtaja Juha Reini valottaa seuran tiedotteessa.

Kulukuurin myötä myös pelaajisto tulee ensi kaudeksi muuttumaan. Välttämättä edes omat kasvatit eivät saa jatkosopimusta.

”Olemme tällä hetkellä kuitenkin siinä tilanteessa, että emme pysty tarjoamaan jatkosopimuksia sellaisille kokeneemmille pelaajillemme, joiden sopimus loppuu nyt”, Reini vahvistaa.

Inter etumatkalta ensi kauteen

FC Interin taloustilanne on palloseuraa huomattavasti valoisampi, sillä seuran puheenjohtaja Stefan Håkansin mukaan pelaajiin tullaan käyttämään yhtä lailla kahisevaa myös ensi kaudella.

”Pelaajabudjetti pysyy suurin piirtein samana”, Håkans valottaa Tutkan toimitukselle.

Håkans ei myöskään usko kauden tuovan suuria tappiota Interille, vaikka joukkue joutui pettymään niin liigassa kuin europeleissä. Seurapomon mukaan leikkauksille ei olekaan tarvetta.

”Olemme muutenkin säästäväisiä”, Håkans muistuttaa.

Suuren pelaajabudjetin voisi ajatella olevan merkittävä kilpailuetu FC Interille, mutta Håkans ei näe asiaa samalla tavoin.

“Ei se välttämättä ole etu. Heillä on hyvä porukka ja lupaavia junioreita. Tämä on heille hyvä mahdollisuus”, Håkans katsoo positiivisesti.

TPS-valmentaja ei ole huolissaan

TPS:n päävalmentaja Marko Rajamäki sai täksi kaudeksi laadukkaan joukkueen, jolta odotettiin menestystä. Haaveet kariutuivat kauan aikaa sitten, eikä ensi kausi näytä tässä kohtaa valoisalta.

“Tällaista se on. Toisaalta teimme ison leikkauksen myös muutama vuosi sitten. Tilanteeseen täytyy vain sopeutua. Täytyy kasata mahdollisimman hyvä joukkue käytettävissä olevilla resursseilla”, Rajamäki puntaroi.

TPS lähti kuluvaan kauteen mitaliodotuksiin. Ensi kauden osalta tavoitteet lienevät maltillisemmat.

“En osaa sanoa tässä kohtaa yhtään ensi kauden tavoitteista.”

“Tämän vuoden osalta isot loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta. Keskikenttäpelaajia on ollut paljon poissa, jolloin joukkue ei ole ollut tasapainossa”, Rajamäki taustoittaa syitä heikkoon kauteen.