[metaslider id=7211]
Kesäfestivaalien lippujen hinnat ovat vertailun mukaan nousseet tasaisesti viimeisen viiden vuoden aikana. Vertailussa tutkittiin neljän eri suomalaisen festivaalin lippujen hinnan kehitystä. Esimerkiksi Ruisrockin kolmen päivän lippu on kallistunut vuodesta 2010 tähän vuoteen noin 16% ja Ilosaarirockin lippu samassa ajassa noin 27 prosenttia.
Festivaaleja mahdollisimman monelle
Ilosaarirockin tiedottaja Petri Variksen mukaan festivaalilippujen hintojen nousu on väistämätöntä.
“Se johtuu ihan yleisestä hintojen noususta. Kaikki tavarat ja tuotteet ovat kallistuneet, esimerkiksi jos vuonna 2010 pätkän aitaa sai 1000 eurolla, nykyään se maksaa 1500 euroa”, perustelee Varis.
Monet festivaalit tarjoavat tänä vuonna yhä enemmän VIP-paketteja ja yrityspaketteja, joiden hinta on peruslippua huomattavasti kalliimpi. Esimerkiksi Ruisrock ja Porin Jazz tarjoavat vaihtoehtoisia pakettilippuja.
“Ilosaarirockissa emme ole lähteneet ollenkaan mukaan VIP-paketteihin tai muihinkaan niin sanottuihin luksustuotteisiin. Päätavoite on järjestää hieno festivaali, joka on mahdollisimman monelle saatavilla”, sanoo Varis.
Myöskään Helsingissä järjestettävän Weekend –festivaalin lippumyynti ei ole keskittynyt VIP-paketteihin.
“Meidän lipuista vain todella pieni osa on VIP-paketteja. Jos arvioin niin määrä on ainoastaan noin 2-5 %”, sanoo Weekend Festivaalin järjestäjä Sami Vepsäläinen.
Opiskelijahintaiselle lipulle kysyntää
Nuoret festivaalikävijät harkitsevat tarkasti, mihin festivaaliin rahansa sijoittavat. Pääperuste lippuostolle ovat nuoria miellyttävät esiintyjät.
“Mielestäni ihan maksimihinta festivaalin viikonloppulipusta on 150 euroa, mutta silloinkin pitää olla hyvä artistikattaus”, sanoo opiskelija Miia Suomi.
“Nyt lippuhinnat uhkaavat karata käsistä. Hyvä idea olisi festivaalijärjestäjille miettiä esimerkiksi opiskelijahintaa, joka varmasti toisi lisää kävijöitä”, vinkkaa puolestaan Anna Lahtinen.
Eniten festarilipun ostopäätökseen vaikuttaa mieluisat esiintyjät.
“Mikäli esiintyjät ovat huonot, en varmasti osta kallista lippua. Tänä kesänä aion mennä Weekend Festivaaleille, koska siellä on mielestäni parhaat esiintyjät”, kertoo Joni Vepsäläinen.
“Liput ovat yleisesti liian kalliita. Menen kuitenkin johonkin, mikäli saan töistä vapaata”, toteaa Juuso Sulervo.
Festivaalien menestykseen uskotaan kehnosta taloustilanteesta huolimatta
Myös Weekend –festivaalin järjestäjä Sami Vepsäläinen on yhtä mieltä siitä, että kulut nousevat joka puolella.
“Lisäksi artistien hinnat ovat nousseet. Emme kuitenkaan ole halunneet nostaa hintoja älyttömän kalliiksi, koska haluamme pitää festivaalin kohderyhmän ulottuvilla” , Vepsäläinen selittää.
Järjestäjät uskovat korkeammista hinnoista ja yleisesti huonommasta taloustilanteesta huolimatta, että festivaalilippujen myynti tulee käymään kuumana myös tänä kesänä.
“Uskon, että meidän liput menee nopeammin kaupaksi, kuin viime vuonna. Artistikattaus on kohderyhmälle sopiva ja lipun hinta on säilytetty järkevänä”, Weekend Festivaalin Vepsäläinen jatkaa.
Myös Ilosaarirock uskoo festivaalin säilyttävän suosionsa.
“Viime vuonna meillä oli yleisöennätys. Tällä hetkellä myynti on ollut viime vuoden kaltaista. Vielä on aikaista sanoa tarkasti, koska kaksi viimeistä lipunmyyntiviikkoa ovat tärkeimmät. Ihmiset eivät halua tehdä päätöksiä pitkällä tähtäimellä, esimerkiksi pelkän sään vuoksi”, Petri Varis pohtii.
Tuoreimmat
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla
-
Turun kaupunki suojelee harvinaista perhoslajia