Runosmäen koululle suunnitellaan seuraavan hätämajoituksen avaamista. Kuva: Emmi Moilanen

Uutiset

Yhteiskunta

Mielenilmauksilla ei vaikutusta hätämajoituksen järjestämiseen

Emmi Moilanen

[metaslider id=22230]

Spr:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen kertoo, että rasistiset mielenilmaukset otetaan vakavasti hätämajoitusta suunniteltaessa. 

Runosmäen koululle suunniteltua hätämajoitusta koskeva avoin yleisötilaisuus sai ikävän sävyn tiistai-iltana (29.9.) Runosmäen nuorisotalolla. Tilaisuudessa kuultiin värikässanaista vihapuhetta, suorastaan raivokkaita puheenvuoroja ja selkeä mielipide siitä, että Runosmäkeen ei pitäisi avata hätämajoitusta turvapaikanhakijoille.

Spr:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajan Pauli Heikkisen mukaan kaikki tämän kaltaiset signaalit otetaan vakavasti hätämajoitusta suunniteltaessa. Suomen punainen risti vastaa käytännön toiminnasta hätämajoituksissa.

“Mietimme turvapaikanhakijoiden omaa turvallisuutta sekä työntekijöiden ja vapaaehtoisten turvallisuutta. Silloin kun hätämajoitus otetaan käyttöön, tilojen omistaja huolehtii tietenkin myös tilan turvallisuudesta.”

Heikkinen kertoo, että kaikkiin hätämajoituksiin on järjestetty asianmukainen vartiointi. Samalla tavalla toimitaan myös Runosmäen kohdalla. Jos katsotaan aiheelliseksi, hätämajoitusten turvallisuutta pystytään lisäämään muun muassa rekrytoimalla lisää henkilökuntaa.

Mielenilmaukset eivät vaikuta suunnitelmiin

Runosmäen koululle suunnitellun hätämajoituksen järjestämiseen viimeaikaiset mielenilmaukset ja vihapuheet eivät ole vaikuttaneet.

“Emme voi tehdä ratkaisuja sillä perusteella, kuka koviten huutaa.”

Heikkilä toteaa hätämajoituksen järjestämisessä ensisijaisesti ratkaisevan tekijän olevan suojan tarjoaminen. Runosmäki olisikin ihanteellinen sijainti majoitukselle, sillä se sijaitsee hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrella. Heikkilä muistuttaa myös, että hätämajoitus on saanut myös positiivista palautetta alueen asukkailta.

Poliisilla ei erityisjärjestelyjä turvatoimiin

Vaikka Runosmäen nuorisotalolla tiistai-illan aihe sai yleisön suorastaan raivon valtaan, hätämaijoituksesta johtuvat mielenilmaukset ovat poliisin mukaan jääneet Turussa vähäisiksi. Komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisista kertoo tapausten jääneen yksittäiseen hälytystehtävään Liedossa. Mitään erityisiä järjestelyjä hätämajoitusten turvatoimiin poliisilla ei ole.

“Reagoimme mihin tahansa häiriöön ihan samalla tavalla. Meidän näkökulmasta hätämajoitustilat ovat asuintiloja.”

Poliisi on lisännyt Turun alueella muiden hätämajoitustilojen läheisyyteen partiointia ja liikennevalvontanäkyvyyttä.

“Partioreitit ja valvontakohteet perustuvat etukäteissuunnitelmiin, tiedustelutietoon sekä valvontapyyntöihin. Näistä teemme määräajoin karttaa, missä olemme näkyvissä.”

Spr:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen toteaakin, etteivät hätämajoitusten vastaiset mielenilmaukset ja vihapuheet ole aiheuttaneet enemmän huolta keskusten asukkaissa tai työntekijöissä.

“Tietenkin seuraamme keskustelua ja suhtaudumme siihen vakavasti, mutta en voi sanoa että olisi tullut enemmän huolta.”

 

Juttua muokattu 23.11.2015 klo. 11.03: Poliisin kuva poistettu ja kuvatekstejä muokattu.