Juttuvinkit ja lukijoiden lähettämät kuvat tuovat toimituksiin näkökulmia, joita toimittajat eivät välttämättä itse tule ajatelleeksikaan.

Uutiset

Yhteydenottamisen helppous kannustaa osallistumaan

admin

[metaslider id=4479]
Juttuvinkit ja lukijoiden lähettämät kuvat ovat kaupunkilehtien tärkein tapa saada yleisö osalliseksi lehdentekoon. Toimituksista kerrotaan, että ulkopuolelta tulevat ehdotukset ja ajatukset tuovat uusia näkökulmia.

”Sillä tavalla saa uniikkia materiaalia. Se on todella tärkeää siksi, että sillä tavalla saamme tietoomme sellaisia asioita, joista emme muuten tietäisi lainkaan”, Turkulaisen vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä pohtii.

Aamuset-lehden päätoimittaja Lasse Virtanen lisää, että kun samat jutut kiertävät yhä useammin useissa tiedotusvälineissä, on erityisen tärkeää kyetä tarjoamaan myös täysin omaa sisältöä.

”Varsinkin tällaisen pienen lehden pitäisi ajatella, mitä omille lukijoille pystyy tarjoamaan. Esimerkiksi Facebookissa tehdyt kyselyt ovat hyvä tapa saada materiaalia.”

Pieni toimitus vaikeuttaa kokeilemista

Lukijoiden aktiivisempi mukaan ottaminen kiinnostaa kumpaakin päätoimittajaa. Toimitusten pienuus kuitenkin hankaloittaa uusien asioiden kokeilemista. Esimerkiksi joukkoistaminen ja avoimet, verkossa esitettävät toimituspalaverit olisivat kuulemma kokeilemisen arvoisia.

”Nämä ovat kiinnostavia vaihtoehtoja, mutta pienelle toimitukselle melko vaikeita toteuttaa. Ja esimerkiksi joukkoistamisen kanssa pitäisi olla tarkkana, miettiä hieman mikä on kenenkin motiivi olla mukana”, Virtanen arvioi.

Yksi tapa osallistaa lukijoita on antaa heille päätösvalta lehteen tulevasta sisällöstä, esimerkiksi pääkirjoitusten ja kolumnien aiheista.

”Voisin hyvin kuvitella, että lukijoilta kysyttäisiin, mistä lehti ottaa kantaa. Kyllähän nyt jo seurataan verkkolukemista. Katsotaan paljonko eri artikkeleita kommentoidaan ja mihin lukijoiden kiinnostus kohdentuu. Totta kai me haluamme käsitellä sellaisia aiheita, joihin lukijoilla on kiinnostus”, Pietilä kertoo.

Tietoa halutaan jakaa entistä enemmän

Juttuvinkkien lähettäminen ja kuvien jakaminen on yleistynyt. Pietilän mukaan toimitukseen tulevien vinkkien määrä kasvaa jatkuvasti. Hän uskoo, että se tulee tulevaisuudessa nousemaan entisestään. Syynä on sekä tekniikan kehitys että ihmisten kasvanut halu osallistua.

”Ihmiset haluavat jakaa merkittävästi enemmän tietoa, kokemuksia tai havaintoja kuin ennen. Se on nykyään ihan luonnollista, että jos ollaan kolaripaikalla, otetaan kuva ja lähetetään se eteenpäin.”

Sekä Pietilän että Virtasen mielestä myös yhteydenoton helppous on madaltanut kynnystä osallistua.

”Kun ennen piti lähettää kirje tai tulla käymään, nykyään voi olla yhteydessä sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa. Yhteydenottamisen helppous on demokratisoinut journalismia”, Virtanen toteaa.