Uutiset

Neljä vuotta ihmisiä karttanut Sonja-koira on saatu kiinni

Tutka

Sekaroitunen Sonja-koira ehti viettää neljä vuotta Uudenkaupungin haja-asutuksen kupeessa ennen kuin se saatiin kiinni.

[metaslider id=2144]

“Siitä tuli täysin villikoira. Se karttaa ihmisiä ja on vetäytyvä”, toteaa Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hilla Nummila.

Sonja katosi omistajiltaan kesäkuussa 2009. Omistajat muuttivat pois paikkakunnalta ja antoivat Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistykselle valtuudet päättää koiran kohtalosta, mahdollisen kiinnijäämisen yhteydessä.

Koiraa on yritetty loukuttaa, ampua ja houkutella tuloksetta, kunnes kuluvan vuoden elokuussa Sonja asteli maakuopastaan loukkuun.

Nummila seurasi Sonjan liikkeitä vuosien ajan.

“Tuolla autiotalon reunamilla se asusteli. Ihmiset veivät sille ruokaa ja joskus se nähtiin istuvan kiven päällä tien varressa katselemassa autoja.”

Tällä hetkellä Sonja asuu Sastamalassa koiratarhalla. Häntä heiluu iloisesti ja tervehdys tassun annolla on palkkio Sonjaa hoitavalle Rekku Rescuen puheenohtaja Mira Ekholm- Martikaiselle. Sonja alkaakin olla pikkuhiljaa valmis uuteen kotiin.

“Mitään aggression merkkejä ei ole näkynyt. Sonja pystyy aivan varmasti elämään vielä normaalia kotikoiran elämää.”

Neljä vuotta villinä on tuonut Sonjaan kuitenkin sisäistä arkuutta, mistä Ekholm-Martikainen haluaa muistuttaa mahdollista tulevaa omistajaa.

“En suosittele, että Sonjaa päästetään koskaan irti.”

”Palautuu henkisesti suden tasolle”

Tarinoita koirien karkuretkistä löytyy paljon.

“Kerran siivoja meni perheen kotiin ja pikkukoira juoksi ovenraosta karkuun. Koiraa ei löytynyt enää koskaan”, kertoo Karkurit.fi- sivuston tiedottaja Maija Ankkuri.

Karanneen koiran kiinnisaamiseksi ensimmäinen vuorokausi on hyvin tärkeä.

“Yleensä koira palaa vuorokauden sisällä karkaamispaikalle tarkistamaan, onko lauma vielä siellä. Siksi on tärkeää jättää ruokaa ja joku pyyhe, missä on tuttua kodin hajua koiralle. Kun koira kokee lauman jättäneen hänet, palautuu se henkisesti suden tasolle”, Ankkuri toteaa.

Yksin jäävät koirat saattavat karata.

“Ihmiset luottavat, että koiran voi jättää yksin vaikkapa pihalle. Se on eläin, ei tiedetä mikä päähänpisto sille tulee. Se voi olla riistavietti, säikähdys tai mikä vaan, mikä ajaa koiran karkuun”, luettelee Ankkuri.

Tietoisuus netti-ilmoituksista on levinnyt huimasti. Viime vuonna kaikkiin eläinkarkauksiin koskevia ilmoituksia tuli Karkurit.fi -sivustolle noin 6000 kappaletta. Tänä vuonna odotetaan 10 000 ilmoituksen rajan menevän rikki.

“Vilkkaimpina päivinä ilmoituksia voi tulla jopa 30 kappaletta.

Siinä on mukana havainnot, katoamiset ja talteenotot”, luettelee Ankkuri.