(12.11.2013)
Vain puolet tupakoivista suomalaisnaisista lopettaa tupakoinnin raskausaikana.
THL:n raportista selviää, että tupakoivien odottavien äitien osuus on pysynyt yhtä korkeana kuin 1980-luvulla, kertoo Helsingin Sanomat.
Ruotsissa tupakoivien äitien osuus on taas laskenut samalla ajanjaksolla 30 prosentista seitsemään prosenttiin.
Vain Pohjoismaista Norjassa raskaana olevat polttavat enemmän kuin Suomessa.
Tutkimuksessa selvisi, etteivät tupakoivat äidit edes halua lopettaa. Myöskään raskausajan tupakoinnin vakavia haittoja, kuten kätkyt- ja sikiökuolemaa, ei tunneta niin hyvin.
Tuoreimmat
-
Tutka-podcast: Vaikuttaako sosiaalinen media kulutustottumuksiimme?
-
Ammattilainen tarjoaa vinkit kuntosaliharrastuksen aloittamiseen – alkuun pääsee myös omin avuin
-
Kosmetiikkakalenterit myydään loppuun ennen joulua
-
Vaihtoehto kierrättämiselle on lahjoittaminen
-
Pitäisikö lintuja ruokkia talvella? Asiantuntijat kertovat perinteen hyödyistä ja haitoista
-
Turun kaupunki päättää, milloin sähköskuutit ja Föllärit kerätään talvisäilöön
-
Kultaseppä voi tehdä asiakkaan toiveiden mukaan vanhasta korusta uuden
-
Opiskelija saa ruokavaliosta kestävän ja edullisen kasviksilla
-
Kauneusalan yritykset saavat vaikuttajilta tehokkaasti näkyvyyttä
-
Kun some muuttuu turvallisuuskysymykseksi – Tulisiko TikTok kieltää?