Turkulaisnuoriso on löytänyt vuosien tauon jälkeen tivolin. Tivoli Sariolan johtaja Tapio Sariolan mukaan nuorison houkuttelemisen taustalla on aktiivinen some-kampanja.
”Nykyään kaikki pitää olla nopeasti heti saatavilla, ja somen kautta olemme onnistuneet saamaan jälleen kontaktin nuoriin aikuisiin. Toki lapsiperheet ovat edelleen pääkävijäryhmäämme, mutta nuorisoa on nyt liikkeellä selvästi aiempaa enemmän”, hän sanoo.
Vapun aikana Tivoli Sariolassa käy arviolta 30 000-50 000 ihmistä. Suosituin päivistä on vappupäivä, jolloin kävijämäärä liikkuu vuosittain säästä riippuen 10 000-20 000 välillä.
”Sateiset vuodet ovat aina hiljaisempia, mutta tasaisessa nousussa ollaan. Tarkkaa kävijämäärää on silti vaikea sanoa, koska sisäänpääsy tivoliin on ilmainen”, Sariola muistuttaa.
[metaslider id=7590]
Myös Porissa vappuna sijaitsevassa Tivoli Seiterässä tulevaisuus nähdään valoisana.
”Tivolin vahvuus on se, että siellä viihtyvät samaan aikaan kolme sukupolvea. Kun lapset ja aikuiset nauttivat laitteista, voivat isovanhemmat istahtaa kahvikupilliselle ja nauttia tivolitunnelmasta, tivolin johtaja Tuomo Seiterä miettii.
Tuoreimmat
-
Turku uusin silmin: “Turku tarvitsee kaaosta, meteliä ja iloa”
-
Tutka Podcast: TikTokissa leviää rasistisia viestejä amharan kielellä koodattuna – selvitimme, mistä on kyse
-
Hallituksen esittämä työttömyyssääntö huolettaa kansainvälistä opiskelijaa – monen työllistymistä jarruttaa kielitaidon puute
-
Tutka Podcast: Some-maailma ja lemmikkivideot
-
Tutka Podcast: Eroon doomscrollauksesta
-
Revive Podcast: Art that makes you stop and wander
-
Biologinen museo tuo Suomen luonnon asiakkaiden ulottuville
-
Musiikin tekeminen on muuttunut kisailuksi 10 sekunnin introista
-
Turun uudet ulkokuntosalit tarjoavat ilmaisen liikuntavaihtoehdon
-
Turkulainen sarjakuva menestyy myös maailmalla