Somejournalismi vaatii pelisilmää

[metaslider id=12050]

Tänä päivänä journalismi on paljon interaktiivisempaa kuin 10 vuotta sitten. Vaikka yleisönosastot ovat olleet sanomalehtien luetuimpia sivuja jo vuosikymmeniä, tarjoaa nykymedia yleisölleen mahdollisuuksia osallistua myös toimitustyöhön. Tilanne ei välttämättä ole ongelmaton.

Kun toimittaja pyytää yleisöltä materiaalia juttua varten, vastauksia voi tulla tuhansia. Ennen julkaisua tulisi kuitenkin varmistua siitä, että tiedot pitävät paikkansa.

”Mitä enemmän samasta aiheesta tulee samansuuntaisia viestejä, sitä todennäköisempää on, että ihmiset puhuvat totta”, yleisön kanssa journalismia tekevä Ylen toimittaja Terhi Upola sanoo.

”Vertaamme tarinoita keskenään. Vastausten seulominen vaatii toimittajalta kriittisyyttä ja hoksaamista, mutta myös tunneälyä ja tilannetajua.”

Toimituksen vastuu kasvaa erityisesti silloin, kun lähteet ovat anonyymejä.

”Vastaajan motiiveja on syytä miettiä varsinkin, jos on kyse mielipiteistä. Joku voi pyrkiä loukkaamaan tai hyötymään”, Ilkka Vänttinen Julkisen sanan neuvostosta toteaa.

”Kerrankin joku kuuntelee mua”

Upola törmää työssään vain harvoin siihen, että vastaaja yrittäisi huijata.

”Yleensä ihmiset ovat tyytyväisiä siitä, että saavat äänensä kuuluviin. Motivaatio liittyy usein tunteeseen siitä, että kerrankin joku kuuntelee mua.”

Tavallisten ihmisten kokemukset voivat laajentaa näkemystä kiistellystä aiheesta, jota asiantuntijat kommentoivat.

”Jos saamme tuhat kertomusta työpaikkaväkivallasta, alkaa hahmottua kuva siitä, miltä se tuntuu.”

Upola painottaa, että yleisön kokemukset ovat silti vain yksi osa juttua. Hän näkee yleisön ennen kaikkea toimittajan kumppanina.

”Vaikka teemme töitä yleisön kanssa, toimittaja tekee lopulliset valinnat siitä, mitä kysytään ja mitä ja miten asiat kerrotaan. Yleisö ei joukkoistettaessakaan tee toimittajan töitä.”