(9.5.2014)
Ainakin Helsingin Sanomat ja Yle ovat ilmoittaneet vetävänsä toimittajansa pois jääkiekon MM-kisoista Minskistä, mikäli toimittajien vapaaseen työskentelyyn puututaan.
Yle ilmoitti jo eilen toimittajiensa työn tulleen häirityksi Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Lisäksi ainakin MTV:n toimittajan työtä on estetty.
Valko-Venäjä vakuutti ennen kisoja ulkomaisten medioiden saavan uutisoida kisojen aikana myös jääkiekon ulkopuolelta. Suomalaismedioissa koetaan nyt, että tämä lupaus on petetty.
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut alkavat tänään.
Tuoreimmat
-
Nettikirppisten himotuimmat tuotteet kestävät aikaa, mutta käytettyjen tuotteiden kauppa ei ratkaise ylikulutusta
-
Puhelimesta tuli osa lasten leikkiä, mutta onko syytä huoleen?
-
Tähtitaivas laittaa asiat perspektiiviin – Turun Ursan harrastajat avaavat ikkunan avaruuteen
-
Mitä nimet merkitsevät ihmisille? Toimittaja selvitti oman nimensä tarinan
-
Murteiden merkitys muuttuu, mutta ne eivät katoa
-
Tuetusti asuvat nuoret kokevat yhä laitosvaltaa
-
14-vuotias Martta on meikannut lapsesta asti – tyttöjen harrastuksiin suhtaudutaan väheksyvästi
-
Nuorisorikollisuus jatkaa kasvua Turun alueella - Ankkuritoiminta on nuorten apuna
-
Dartsin viikkokisoihin ovat kaikki tervetulleita
-
Filosofiaa ja pappamusiikkia - näitä nuoret ostavat Turun antikvariaateista