(29.4.2014)
Suomen valtio on voittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa sananvapauskiistan toimittajaa vastaan.
Kyseessä oli Ilta-Sanomissa vuonna 2004 julkaistu uutinen, jossa kerrottiin raa’asta henkirikoksen tutkinnasta. Uutisen otsikkona oli heinäkuussa 2004 ”Vantaan surmatulla yhteyksiä Kari Uotiin?”. Suomen käräjä- ja hovioikeuden mukaan juttukokonaisuus saattoi antaa mielikuvan, että Uotilla olisi ollut jotain tekemistä henkirikoksen kanssa. Näin ei kuitenkaan ollut.
Toimittaja sai tästä kunnianloukkaustuomion. EIT:n mukaan toimittajan saama tuomio ei rikkonut sananvapautta.
Lähde: STT
Tuoreimmat
-
Aria Kuunvaara on nuori runoilija, joka osaa raivata miinoja
-
Lempeä sisu
-
Koreografi ohjaa myös luonnollista liikettä — show ei rakennu yhdessä yössä
-
Kenelle tekoälyn avulla tehty kappale kuuluu?
-
Turun palo lisäsi köyhien naisten ja lasten ahdinkoa
-
Öissä töissä: Vuoropäiväkoti tarjoaa turvallisen sylin kellonajasta riippumatta
-
"Some on monelle nuorelle eräänlainen henkireikä" – aikuiseksi kasvaminen somessa herättää ristiriitaisia tunteita
-
Rap-artisti Olenleo haluaa keikkailla enemmän – uusiin paikkoihin pääseminen ilman nimeä on vaikeaa
-
Naisjääkiekon kehittyminen vaatii asennemuutosta erityisesti seuroissa
-
Asevelvollisuuden laaja uudistus vaatisi useiden vuosien valmistelun