[metaslider id=12636]
Turku haluaa saada pitkäaikaistyöttömien kasvavan määrän kuriin. Lokakuun alussa otettiin käyttöön työnetsijäpalvelu, jossa henkilöstöpalveluyritykset etsivät työttömille työpaikkoja. Hankkeelle on varattu loppuvuodelle 225 000 euroa. Joka kuukausi palvelun piiriin pääsee 150 pitkäaikaistyötöntä sekä nuorta työnhakijaa.
”Yritys saa vähintään neljä kuukautta kestävästä kokopäiväisestä työsopimuksesta palkkion. Täyden palkkion saa vähintään puoli vuotta kestävästä työsopimuksesta. Ilman tulosta ei ole palkkiotakaan”, kertoo Petri Uusitalo Aurakoulutuksesta, joka on yksi viidestä mukana olevasta yrityksestä.
Henkilöstöpalveluyritykset auttavat konkreettisesti työnhaussa. Uusitalo kertoo, että hän ottaa puhelimen käteen ja soittaa itse työnantajalle, jos työnhakijasta ei ole siihen. Olli Laakio Työelämän Infopisteeltä muistuttaa, että kyseessä on yhteiskunnallinen vastuu.
”Itsekin veronmaksajana haluan olla mukana ehkäisemässä työttömyyden kasvua. Meille työn etsiminen on tuttua ja osaamme auttaa siinä, miten itseään voi markkinoida yrityksille. Se, että kertoo heti alussa olleensa kolme vuotta poissa työelämästä, ei ole hyvää markkinointia”, Laakio sanoo.
Antti Kasanen Valmennuskeskus Publicilta kertoo, että nykyään pitkäaikaistyöttyys ei leimaa ihmistä samalla tavalla kuin ennen.
”Tilanne on mikä on, töitä vaan ei riitä kaikille. Tämä hanke on iso haaste, mutta olemme valmiit ottamaan sen vastaan.”
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.
[note color=”#d3d3d3″]Faktalaatikko
- Tällä hetkellä kunnat maksavat puolet yli 500 päivää työttömänä olleiden työmarkkinatuesta. Vuodenvaihteen jälkeen kunta joutuu maksamaan puolet jo yli 300 päivää työttömänä olleen tuesta.
- Tänä vuonna Turun työllistämiskustannukset ovat noin 13 miljoonaa. Lakiuudistuksen myötä ensi vuonna kustannukset kohoavat noin 24,5 miljoonaan.
- Turussa on tällä hetkellä noin 3 900 työtöntä. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana 14 prosenttia.[/note]
Tuoreimmat
-
Pomppimalla hiki pintaan – tällä jumppatunnilla viihtyvät monen ikäiset
-
Onko 18 vuotta perusteltu äänestysikäraja?
-
Kannattaako baarin aukiolo aamuviiteen, kun muu kaupunki sulkee jo kaksi tuntia aiemmin?
-
Piikkarit naulaan ylimenokauden ajaksi
-
Yksinäisyys kavereiden keskellä
-
Agilityssä jokainen sekunti merkitsee, MM-kisat tuovat lajin huiput Turkuun
-
"Tämä on sellainen oma kupla, jossa ei tuomita ketään", harrastaja kuvailee cosplay-tapahtumia
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan