Crohnin tautia sairastava Satu Mylly mietti hakevansa vammaisetuutta jo kolmatta kertaa. Koska sairaus aiheuttaa Myllylle ainakin toistaiseksi vain lisäkustannuksia, on etuuden saaminen muuttunut lakimuutoksen myötä mahdottomaksi.
[metaslider id=21881]
Vammaisetuuksien lakimuutoksella halutaan lisätä hakijoiden yhdenvertaisuutta. Samalla tietyt ryhmät kuitenkin menettävät mahdollisuutensa etuuteen. Etuutta ei saa enää vain suurien kulujen vuoksi, vaan sairauden pitää aiheuttaa konkreettista avun tarvetta.

etuuspäällikkö Mikko Toivanen

Petri Mäkelä
[note color=”#d3d3d3″]Vammaisetuuksien lakimuutos
- Tarkoituksena yhtenäistää vammaisetuusjärjestelmää ja lisätä hakijoiden yhdenvertaisuutta
- Etuuksien saamiseksi ei edellytetä enää erityiskustannuksia, mutta samalla ylimääräiset kulutkaan eivät yksinään riitä tuen saamiseen
- Muutokset koskevat lähinnä 16 vuotta täyttäneen vammaistukea sekä eläkettä saavan hoitotukea. Alle 16-vuotiaan vammaistuessa muutos koskee vain sitä, mitä huomioidaan sairaudesta aiheutuvina erityiskustannuksina
- Kela ei oma-aloitteisesti tarkista aiemmin myönnettyjä etuusoikeuksia. Oikeutta arvioidaan uuden lain pohjalta vasta, kun asiakas hakee etuuteen muutosta tai määräaikainen etuus päättyy
- Myös erityiskustannusten vähentämisen syynä on asiakkaiden yhdenvertaisuuden lisääminen. Kelan vammaisetuuksien etuuspäällikkö Mikko Toivasen mukaan hakijat ovat aiemmin esittäneet erityiskustannuksiksi muun muassa ylimääräisiä hygieniatuote- ja sähkökuluja. Tällaisten kustannusten kohdalla sairaudesta johtuva kulujen lisääntyminen on Toivasen mukaan hyvin vaikea määritellä
- Kroonisista suolistosairauksista kärsivillä saattaa lääke- ja hygieniakulujen lisäksi olla myös liitännäissairauksia, jotka lisäävät kuluja entisestään [/note]
Tuoreimmat
-
Kahvin korkeasta markkinahinnasta huolimatta lounaskahvi on opiskelijoille edullinen
-
Käytettynä ostaminen kertoo tiedostavasta kuluttajasta
-
Tutka seurasi valokuvaajan työtä Suomen Joutsenen takilaremontin aikana
-
Kehittynyt teknologia ei ole rantautunut salibandyyn – miesten pääsarjassa asia on monesti resurssikysymys
-
”Kyllä mä osaan ja pärjään” – Iina Gröhn löysi Wellnessmalli-kisamatkalta uudenlaisen itsevarmuuden
-
Turkulainen Tapio Vainisto on rakentanut viuluja käsin yli 40 vuotta
-
Minkälaisia asioita aikuiset olisivat halunneet, että heidän lapsuudenkodeissaan olisi käsitelty?
-
Krapulaton kulttuuri on nousemassa
-
Sijaiskotitoiminta auttaa kodittomia kissoja tottumaan ihmisiin – ”On ihanaa, kun ne pääsevät omiin koteihin”
-
Iris Laineste toteutti unelmansa – Kissakahvila Mirri tuo kissojen rauhan keskelle Turun keskustaa