Mediatutkija Veijo Hietalan mukaan jäämme tv-sarjoihin koukkuun niiden hahmojen takia ja sen takia, että näemme ne niin läheltä.
”Me nähdään suuria lähikuvia ihmisistä, se synnyttää väistämättä meissä tunnereaktion. Me ei niin läheltä toista ihmistä oikeastaan koskaan nähdä. Rakasteltaessa tai suudeltaessa ollaan niin lähellä toista ihmistä ainoastaan.”
Itse tutkija myöntää jääneensä koukkuun sarjoihin – jopa niin paljon, että on matkustanut sarjan kuvauspaikalle olemaan osana sarjaa.
”Oonks mä niin pöpi päästäni, että itse tutkijana jään koukkuun sarjoihin.”
Kuuntele koko haastattelu. Toimittajina Ida Johansson ja Lotta Lybeck.
Tuoreimmat
-
“Olen kiitollinen kodin avoimesta keskusteluilmapiiristä”, kertoo papin poika Kalle Laakso
-
Perheyrityksessä työt eivät aina jää työpaikalle
-
Turun Pietari-seura harkitsee nimenvaihtoa parantaakseen imagoaan
-
Euroopan keskuspankki ja korot alle kahdessa minuutissa
-
Perintövero alle kahdessa minuutissa
-
Hybridivaikuttaminen alle kahdessa minuutissa
-
Kameran takana oma visuaalinen maailma
-
Millaista on tehdä työtä, josta ei saa kertoa muille?
-
Ihmisellä on luontainen halu laulaa, sanoo kuoronjohtaja Ville-Veikko Verha
-
Naiset oppivat häpeämään alushousuja jo nuorena