Anniina julkaisi perjantaina 5. huhtikuuta Fuckboy-sinkun. Kappaleessa liikutaan haikeissa ja tummanpuhuvissa sävyissä.
”Oli tosi paljon muutoksia tapahtunut elämässä, myös sellaisia henkilökohtaisia muutoksia. Siinä biisissä on sellaiset kirjoittajat mukana, kuin Juho Sillanpää ja Kaisa Korhonen. He kysyivät siihen kertsiin, että mitä minulle kuuluu ja mistä haluaisin lähteä tekemään biisiä. Kerron rehellisesti omia fiiliksiä ja sitten he tekivät aivan täydellisen kertsin, mihin kirjoitin räpit”, Anniina kertoo prosessista.
Esikoislevy pyritään julkaisemaan alkuvuoden puolella.
”Levyn kaikki biisit alkaa olla kasassa, pientä hiomista vielä”, Anniina avaa levyn kuulumisista.
Alkujaan lappeenrantalainen Anniina Timonen on vuoden 2017 Idols-voittaja. Laulukilpailun jälkeen hän teki levytyssopimuksen Universal Musicin kanssa.
Tuoreimmat
-
Soluasumisen suosio on laskussa
-
Tekoälyn kasvava käyttö taiteessa jakaa mielipiteitä
-
Pukusuunnittelijan piti tehdä kaupallista muotia, mutta teatteri vei mennessään
-
Ystävä vai vaikutelma siitä? Näin some rakentaa läheisyyden illuusion
-
Mika Parikan nuoruuden koulumatkojen viihteestä tulikin kokonainen ura
-
Potilaiden itsetuhoisuus on arkipäivää, mutta ammattitaito antaa keinoja selvitä siitä
-
Tutka tutkii: Voivatko kapselit pitää krapulan poissa?
-
Tutka tutkii: Miten lakimuutokset ovat vaikuttaneet sähköpotkulautailijoiden käyttäytymiseen?
-
Tutka tutkii: Onko hyvinvointia eettistä kaupallistaa?
-
Tutka tutkii: Onko suomalaisnuorten usko vahvistumassa?