Yhteiskunta
Mainosalan työpaikat viedään käsistä – tällaisia vinkkejä ammattilainen antaa alalle pyrkiville
Nuorille työura mainostoimistossa on houkutteleva vaihtoehto. Ei siis ole ihme, että mainosalalle tulijoita on enemmän kuin avoimia työpaikkoja.
Turkulaisessa Mainostoimisto 4D:ssä luovana johtajana työskentelevä Emma Pakkanen kertoo toimiston saavan avoimia työhakemuksia jopa viikoittain.
”Kyllä niitä (työhakemuksia) tulee. Nyt on paljon työnhakijoita ja harjoitteluun hakevia, vaikka meillä ei ole edes hakua auki”, Pakkanen kertoo.
Me Naisten vuonna 2023 teettämä kysely osoitti, että nuoret pitävät myynnin ja markkinoinnin parissa työskentelyä kuudenneksi suosituimpana ammattina. Alalle ei ole tiukkoja koulutusvaatimuksia, vaan kyse on enemmän ihmisen ominaisuuksista ja taidoista. Pakkasen mukaan sama laki pätee myös harjoittelupaikkojen kohdalla. Pääosa hakijoista on hänen mukaansa opiskellut mainonnan suunnittelua tai kaupallista alaa, mutta myös poikkeuksia löytyy.
”Tärkeintä on kiinnostus ja uteliaisuus. Se lähtee henkilöstä itsestään”, Pakkanen sanoo.
Hänen edustamansa Mainostoimisto 4D pyrkii ottamaan harjoittelijoiksi vain sellaisiin rooleihin, joista olisi mahdollisuus jatkotyöllistää. Suurin osa toimiston harjoittelijoista on Pakkasen tapaan opiskellut mainonnan suunnittelua, ja osa Pakkasen nykyisistä kollegoista on jäänyt taloon nimenomaan harjoittelun päätteeksi.
TV-sarjat maalaavat alasta virheellisen kuvan
Alalla eri tehtäviin on osaamisvaatimuksia. Esimerkiksi AD:ksi harjoitteluun tulevan on osattava käyttää tiettyjä ohjelmistoja ja copywriterilla oltava kokemusta kirjoittamisesta. Töihin toimistoon haetaan samankaltaisilla kriteeristöillä kuin harjoitteluun. Koulutustausta tai edes työkokemus eivät suoraan määritä sitä, kenelle työpaikka mainostoimistosta lohkeaa.
”Kun haimme copywriteria, teimme rekrytointivaiheessa testityöt. Niistä näki hyvin, miten ihminen kirjoittaa”, Pakkanen kertoo.
Opiskelijat kertoivat tutkimuslaitos Universumin opiskelijatutkimuksessa vuonna 2019 unelmiensa työelämän olevan merkityksellistä, monipuolista ja vapaa-ajan huomioivaa. Lisäksi samaisessa tutkimuksessa todettiin erityisesti mainosalan urakehitysmahdollisuuksien houkuttelevan nuoria. Pakkasen arvion mukaan kiinnostus alaa kohtaan saattaa johtua esimerkiksi tv-sarjoista, mutta hänen mielestään mainosalan todellisuus on erilainen.
”Tämä on perusraatamista. Luovaa alaa pidetään maagisena, mutta ei se sitä ole. Se vaatii istumalihaksia”, Pakkanen sanoo.
Sosiaalinen media kasvattaa alan suosiota
Nuoret suomalaiset valitsevat opiskelualansa sekä työpaikkansa paitsi perinteisten kriteerien, kuten palkan, työllisyysmahdollisuuksien ja koulutustarjonnan, lisäksi nykyään myös sosiaalisen median perusteella. Osasyy mainosalan suosiolle voivat olla mainostoimistojen sosiaalisessa mediassa luomat brändit sekä esillä oleva kädenjälki. Esimerkiksi helsinkiläinen mainostoimisto Bob The Robot esittelee kotisivuillaan tekemiään töitä sekä jakaa Instagram-tilillään näiden lisäksi myös henkilökunnan esittelyjä sekä työyhteisön arvoja. Tilin lähes neljälle tuhannelle seuraajalle on nähtävillä esimerkiksi työyhteisön tasa-arvoa käsittelevä kohokohta.
Pakkanen kertoo 4D:n osallistavan Instagram-seuraajiaan esimerkiksi työyhteisön henkeä ylläpitävissä lajikokeiluissa.
”Laitamme kaikki kulhoon ehdotuksemme, nostamme kolme ja kysymme Instagramissa seuraajiltamme, mitä lähdemme kokeilemaan”, Pakkanen sanoo.
Tähän mennessä he ovat kokeilleet esimerkiksi joogaa sekä käyneet savitöissä ja kukkiensidontapajassa.
Ole aito oma itsesi
Pakkasen näkemyksen mukaan mainosalalle hakeutuu lähtökohtaisesti luovia ihmisiä. Diplomi-insinöörin opinnot aloittanut Pakkanen vaihtoi itse alaa kesken opintojen.
”Olen aina ollut luova, kiinnostunut ja utelias monenlaisia asioita kohtaan”, Pakkanen kertoo.
Vaikka työura alalla ei velvoita opiskelemaan mainonnan suunnittelua tai suorittamaan kauppatieteiden tutkintoa, on siitä Pakkasen mukaan etua. Alalla menestyminen ei vaadi maisterin papereita, mutta taitoa ja innostusta oppia uutta on oltava.
Nuorille alan konkarilla on antaa yksiselitteinen neuvo: ole aito oma itsesi. Kuten mainosalalla laajemminkin, on myös Pakkasen mielestä tärkeää, että alalle pyrkivällä on kova halu kehittyä monipuolisessa työssään. Matkalla työsuhteeseen on usein monenlaisia vaiheita.
”Valitse harjoittelupaikat hyvin”, työkokemuksen tärkeyttä painottava Pakkanen sanoo.
Tuoreimmat
-
Kuntosalien kilpailu kiristyy – laajat aukioloajat keskiössä
-
Epävarmat ihmissuhteet houkuttelevat nuoria enemmän kuin tasapainoinen parisuhde
-
Kolumni: Huonot hetket ovat osa hyvää elämää
-
Turkulainen seura perustettiin paraurheilu edellä
-
Antti Saari perusti jääkiekkojoukkueen oman ja muiden opiskelijoiden terveyden edistämiseksi
-
Rohkeasti maailmalle – opiskelijavaihtoon on tarjolla monenlaista tukea
-
Tutka selvitti kolmen perinteisen jouluhahmon synkän puolen
-
Opiskelijaravintoloissa hävikkiä pyritään vähentämään ResQ-sovelluksen avulla
-
Nordic-podcast: Is there a place for a radio and where is a niche?
-
Nordic Podcast: The future of fact-checking and combating disinformation