Tälläkin kasalla on tarkkaan harkittu toimintalogiikka. Kuva: Joonas Alanne

Feature

Kaukana mukavuusalueelta

admin

[metaslider id=6000]

Puntti tutisee jo kotoa lähtiessä. Aiempi kontaktini rugbyyn on tapahtunut yhden paikan päällä katsotun maaottelun lisäksi ainoastaan television välityksellä. Ja nyt olen menossa turkulaisen rugbyseura Eaglesin harjoituksiin. Minua ei varsinaisesti tunneta muskeleistani, joten kovan kontaktilajin harjoitukset aiheuttivat epämiellyttävää värinää jo pari päivää etukäteen.

Alku on onneksi leppoisa. Ensin alkulämmittelyt, ja sitten venyttelyt. Muutama kierros juosten kenttää ympäri, ja yllätyn siitä miten hyvin pysyn mukana. Rapakuntoni on tiedossa, mutta en olekaan heti puhki. Sen verran juoksu tosin vaikuttaa, että liikkeessä tehtävät venyttelyt eivät meinaa millään onnistua, ja löydänkin itseni muutamaan otteeseen tutkimasta lähietäisyydeltä Impivaaran ikivanhaa tekonurmialustaa.

Nopeaan tahtiin mukaan otetaan pallo. Tämä on ensitutustumiseni rugbypalloon, joka on soikea ja isompi kuin amerikkalainen jalkapallo. Heitto-/kuljetusharjoituksessa alku on hankala. Ensimmäisillä kerroilla juoksen aivan väärää linjaa, ja pallon kiinnisaaminen on mahdotonta. No, on minulla sen verran pallosilmää, että nämäkin vaikeudet voitetaan. Muutaman kierroksen jälkeen pallo löytääkin jo tiensä minunkin syliini.

Kontaktit

Pallottelun jälkeen onkin jo tosi kyseessä, sillä esiin otetaan taklauspehmusteet. Ja saman tien menoksi, kolmen ryhmissä taklataan. Hiukan pulmallista on, että taklaustekniikkaa ei ole käyty lainkaan läpi. Mukana on lisäkseni muitakin ensikertalaisia, emmekä me säästy loukkantumisilta. Painan suoraan päin taklauspehmustetta pitävää miestä, pamautan olkapäälläni vasten patjaa, ja vanha olkapäävammani ilmoittaa jälleen olemassa olostaan. Sattuu niin perk… todella paljon. Ihmekös tuo, ei sinne kuulu pystyasennossa mennä, vaan selkä suorana 90 asteen kulmassa ja sitten taklataan.

Ylpeys ei kuitenkaan anna periksi luovuttaa, ja niinpä toistan virheellisen liikkeen vielä pariin kertaan ennen kuin saan kunnolla neuvoja. Olisi niitä neuvoja ehkä voinut itsekin kysyä. Neuvojen jälkeen taklaaminen sujuu paremmin, ja mieleeni lipsahtaa jopa ajatus rugbyn hauskuudesta.

Yksinkertaisen taklausharjoituksen jälkeen jatketaan edelleen kontaktiharjoituksilla. Nyt otetaan mukaan isompi porukka sekä pelitilannemainen liike. Seitsemän hengen ryhmissä opettelemme puolustamaan taklauspatjoja piteleviä vastustajiamme vastaan. Harjoitus sujuu kohtuullisen hyvin, sillä kokeneemmat pelaajat jakavat koko ajan neuvojaan meille noviiseille.

Itseluottamukseni alkoi nousta, ja homma tuntui mielekkäältä. Ja sitten kävi juuri niin kuin käy, kun keskittyminen herpaantuu. Sattui. Ei tosin minuun, vaan Eaglesin australialaisvahvistukseen, joka löi hampaansa kovaan kallooni. Vika oli minun, sillä tulin tilanteeseen liian pystyssä. Ja palaute oli välitön: ”Fuckin’ hell!”

Kasa

Rugby-ottelussa huomio kiinnittyy erilaisiin kasamuodostelmiin, joita syntyy jatkuvasti. Tottumattoman silmin kasat vaikuttavat sekavalta toiminnalta, mutta yhdet harjoitukset kokeneena uskallan sanoa syvällä rintaäänellä, että kyllä niissä kasoissa jotain järkeäkin on. Seuraavaksi vuorossa olikin tällaisen kasamuodostelman harjoittelu.

Pari kierrosta piti katsoa ja ihmetellä, että mitä oikein tapahtuu. Mutta sangen nopeasti kuvio hahmottui päässä, joten eipä muuta kuin sekaan vain. Ensin menee palloa kantava pelaaja, ja törmää kahteen puolustajaan. Takaa tulee toinen pelaaja, joka ottaa pallon haltuunsa. Ensimmäinen pelaaja pidättelee puolustajia takanaan, kunnes seuraavat kaksi apupelaajaa saapuvat.

Siitä sitten omalla vuorolla porukkaan mukaan, ja vasemmalle puolelle työntömieheksi. Tavoitteena oli porukalla työntää puolustavaa joukkuetta taaksepäin, jotta oman joukkueen hallussa oleva pallo kulkisi samalla eteenpäin. Mutta kehnostihan siinä kävi. Parhaani tein minkä pystyin, mutta vastassani ollut kivitalon kokoinen muskelimies ei hievahtanutkaan narujeni puskiessa häntä kohti. Minä sen sijaan lensin vastustamattomasti nokalleni kivitalomiehen siirtäessä painoaan jalalta toiselle. Jos olisin koira, olisin poistunut paikalta häntä koipien välissä.

Peli

Niin kuin kaikissa kunnon harjoituksissa, myös Turku Eaglesin rugby-treeneissä viimeinen puoli tuntia pyhitettiin pelaamiselle. Kontaktia ei otettu, vaan ”taklaaminen” suoritettiin koskettamalla vastustajaa molemmilla käsillä yhtä aikaa.

Kohtuullisen kovalla tempolla kokeneemmat pelurit parhaimmillaan palloa liikuttivat, ja rokottivat armottomasti meidän ensikertalaisten sijoittumisvirheistä. Taas kerran lattia tuli tutuksi, kun en ehtinytkään ”taklata” vastapuolella ollutta maajoukkuepelaajaa. Höntyily kostautui, mutta seuraavassa hyökkäyksessä minua ei enää ohitettukaan. Onnistuin lukemaan vastustajan juoksulinjan, ja pysäytin maajoukkuemiehen. Muiden mukana myös minä ällistyin, mutta hyvä maku tuosta tilanteesta jäi.

Rugbyssa kaikki syötöt tapahtuvat taaksepäin. Tästä johtuen hyökkäys etenee vinossa linjassa, jonka lukeminen oikealla tavalla aiheutti aluksi vaikeuksia. Vastapuolella ollut, aiemmin hampaansa päähäni kolauttanut, australialaispeluri opasti sinnikkäästi. Hetken pelaamisen jälkeen pääsin itsekin palloon käsiksi, ja sain jopa otettua muutaman juoksuaskeleenkin. Juniorina jalkapallokentillä hioutunut pelisilmäni ei ollutkaan kadonnut ihan täysin. Pystyin jopa nauttimaan pelistä.

Helpotus

Rapakuntoiselle ensikertalaiselle harjoitukset tuntuivat kestävän ikuisuuden. Kaksi tuntia ne kestivät, mutta lähes koko ajan oman mukavuusalueen ulkopuolella olleelle toimittajalle aika tuntui hyvin pitkältä. En kuitenkaan ollut session jälkeen välittömästi ihan puhki, vaan jaksoin hyvin vielä edessä olleen haastattelutuokion.

Keskiyön paikkeilla kotona adrenaliinitason laskettua tuli särky. Vanha olkapäävamma oli kokenut kovia, eikä nukkumisesta tullut koko yönä mitään. Edes särkylääkkeen ja kylmägeelin yhdistelmä ei auttanut. Tiistaina aamulla jouduin pakottamaan itseni sängystä ylös. Olo oli juuri niin huono kuin ajattelinkin sen olevan rugby-harjoitusten jälkeen. Ilmeisesti minulla on kuin onkin pieniä lihaksia ympäri kroppaani.

Pari viikkoa myöhemmin rugbykokeilusta on jäänyt mieleen vain ne positiiviset asiat. Ei minusta koskaan tule rugbyn pelaajaa, mutta penkkiurheiluvalikoimani laajentui jälleen. Ja kyllähän tuosta kokeilusta pieni kutina jäi päälle. Josko sittenkin kokeilisi ihan kilpatasolla? Ei kuitenkaan pelaajana, vaan omalle luonteelleni paremmin sopivasti erotuomarina.