Animaatioiden stereotyyppinen naiskuva alkaa murtua 

Suunnittelija Kaisa Sollo kertoo, että animaatiossa stereotypiat ovat tärkeä visuaalisen kerronnan työkalu. Se näkyy hahmoissa ja heidän taustoissaan. 

”Pitkät silmäripset ovat stereotypia, joka murto-osa sekunnissa yhdistyy naisoletettuun”, Sollo sanoo. 

Kun jokainen animaation elementti kertoo tarinaa, hahmon persoonan ja roolin voi tunnistaa nopeasti kuvasta. Hahmojen karrikointi ja äärimmilleen vienti auttaa kertomaan tarinaa ja auttaa hahmoja erottumaan toisistaan. Sollon mukaan ongelma tulee silloin, kun aletaan käyttää liian kapeita malleja. 

Toisaalta stereotypioista poikkeaminen voi aiheuttaa hämmennystä katsojissa.  

Esimerkkinä Sollo nostaa lastenanimaatio Blueyn (suomeksi Tuuri). Sarjassa päähenkilöinä on perhe, jossa on kaksi tytärtä. Tytärten sukupuolet ovat aiheuttaneet mediassa hämmennystä, sillä heillä ei ole stereotyyppisiä tyttöjen piirteitä. Lisäksi päähenkilö Bluey on väriltään sininen, kuten isänsä. Sininen on länsimaissa stereotyyppisesti luokiteltu poikien väriksi.  

Romanttinen rakkaus on vaihtunut seikkailuihin 

Sollo kertoo lastenanimaatioiden naiskuvaston monipuolistuneen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Animaatioissa nähtävään naiskuvastoon vaikuttavat sen tekijöiden monimuotoisuus ja aika, jolloin animaatio on tehty. 

Uudemmissa animaatioissa ei enää etsitä vain romanttista rakkautta, vaan seikkailuita. Prinsessat ovat johtajia ja oman tarinansa tekijöitä. Esimerkkeinä uuden ajan prinsessoista Sollo nostaa Disneyn Moanan ja Frozen-elokuvan Elsan. 

”Animaatiossa on tärkeä arvioida hahmojen ulkonäön lisäksi sitä, mitä hahmot tekevät. Ovatko naishahmot toimijoita, tekevätkö he päätöksiä, kuunnellaanko heitä. Saavatko he olla haavoittuvaisia ja erehtyväisiä ja saavatko he muuttaa mieltään. Hahmo voi olla rohkea ja itsenäinen, mutta olla silti perinteisen kaunis”, Sollo sanoo. 

Jokainen asia animaatiossa on päätetty ja rakennettu monen ihmisen toimesta. Nykyajan animaatioissa ei näytettäisi, kun päähenkilöä ahdistellaan, kuten vuonna 1991 ilmestyneessä Kaunotar ja Hirviö -elokuvassa. Päähenkilö kuvataan mieluummin rohkeana ja viisaana. 

Sollo huomauttaa, että animaatiot eivät ole ainoa määrittelijä, miten katsojat käsittävät naiset. Ne kuitenkin vaikuttavat siihen, millaisia ominaisuuksia katsojat oppivat yhdistämään naiseuteen, kauneuteen ja sankaruuteen.   

Perinteiden ravistelu kannattaa

Monipuolisesta naiskuvasta Sollo nostaa esimerkiksi Muumit. Muumeissa kuvasto on aikansa hengessä, mutta naiskuvaa on osattu kertoa modernisti. Yhden hahmon ei tarvitse olla kaikkea, vaan tarinan sisällä voi olla monia samaistuttavia hahmoja.

Uuden sukupolven päähenkilöt eivät nojaa enää vanhoihin kauneusihanteisiin ja kaavoihin. Hahmojen monipuolisuus on osoittautunut kannattavaksi ja kestäväksi tavaksi luoda animaatiota. Esimerkiksi animaatiot Urhea (2012) ja Encanto (2021) ovat olleet kaupallisia menestyksiä.