Ostoikärajat rajoittavat erityisesti paljon alkoholia käyttävien nuorten juomista. Alkoholimainonnalle sen sijaan ei kovin suurta painoarvoa aseta nuori eikä vanhempi.
Vuonna 2009 tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 97 prosenttia yli 15 vuotiaista suomalaisista oli sitä mieltä, että mietojen alkoholijuomien 18 vuoden ostoikäraja on sopiva tai liian matala.
Alkoholimainonnan kielloilla ja alkoholin ostoikärajoilla on selviä yhteyksiä. Esimerkiksi Norjassa mainonta on kielletty kokonaan ja täyskieltoa alkoholimainontaan on Suomessakin ajettu moneen otteeseen. Suomessa ja Norjassa alkoholin ostoikärajat ovat samat.
Kuitenkin esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa, joissa ikärajat ovat alhaisemmat, myös mainontaan suhtaudutaan suopeammin.
Edellinen yritys alkoholin ulkomainonnan rajoittamiseksi Suomessa viime vuonna kilpistyi kuitenkin hallituksen päättämättömyyteen ja neuvottelut pantiin tauolle.
Alun perin alkoholimainonnalle suunniteltiin lähes täyskieltoa, mutta tänä keväänä eduskunnan käsittelyyn tulevan esityksen mukaan mainonta oltaisiin sallimassa urheilupaikoilla ja konserteissa. Julkisissa kulkuvälineissä mainontaan tultaisiin rajoittamaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan rajoitukset ovat riittämättömiä, mutta kuitenkin askel oikeaan suuntaan. THL on tehnyt työtä erityisesti nuorille kohdistuvaa alkoholimainontaa vastaan.
Sosionomi ja teini-ikäisen lapsen äiti Kirsi Laine kertoo omia näkemyksiään ikärajoista ja mainonnasta. Laineella on kokemusta työnsä kautta myös nuorten ja alkoholin kohtaamisten nurjemmasta puolesta.
Alkoholijuomien vähittäismyynnin ikärajat Pohjoismaissa ja EU-maissa vuonna 2002.
Maa | Olut | Viini | Väkevät |
Alankomaat | 16 | 16 | 18 |
Belgia | – | – | 18 |
Espanja | 16 | 16 | 16 |
Irlanti | 18 | 18 | 18 |
Islanti | 20 | 20 | 20 |
Iso-Britannia | 18 | 18 | 18 |
Italia | 16 | 16 | 16 |
Itävalta | 16 | 16 | 18 |
Kreikka | – | – | 18 |
Luxemburg | – | – | – |
Norja | 18 | 18 | 20 |
Portugali | 16 | 16 | 16 |
Ranska | 16 | 16 | 16 |
Ruotsi | 18 | 20 | 20 |
Saksa | 16 | 16 | 18 |
Suomi | 18 | 18 | 20 |
Tanska | 15 | 15 | 15 |
Tuoreimmat
-
Nettikirppisten himotuimmat tuotteet kestävät aikaa, mutta käytettyjen tuotteiden kauppa ei ratkaise ylikulutusta
-
Puhelimesta tuli osa lasten leikkiä, mutta onko syytä huoleen?
-
Tähtitaivas laittaa asiat perspektiiviin – Turun Ursan harrastajat avaavat ikkunan avaruuteen
-
Mitä nimet merkitsevät ihmisille? Toimittaja selvitti oman nimensä tarinan
-
Murteiden merkitys muuttuu, mutta ne eivät katoa
-
Tuetusti asuvat nuoret kokevat yhä laitosvaltaa
-
14-vuotias Martta on meikannut lapsesta asti – tyttöjen harrastuksiin suhtaudutaan väheksyvästi
-
Nuorisorikollisuus jatkaa kasvua Turun alueella - Ankkuritoiminta on nuorten apuna
-
Dartsin viikkokisoihin ovat kaikki tervetulleita
-
Filosofiaa ja pappamusiikkia - näitä nuoret ostavat Turun antikvariaateista